Kierrosennakko: Täysi kierros edessä
Kuva: Juha Tamminen
Korisliigassa pelataan mielenkiintoisia otteluita perjantain ja lauantain aikana. Molempina päivinä pelataan kolme ottelua.
Kierros alkaa perjantaina räväkästi kolmen ottelun voimin. Perjantaina suurin mielenkiinto kohdistuu Kotkaan, jossa viikolla EuroChallengessa selvän tappion kokenut KTP saa vastaansa kärkiotteluun viime viikolla Bisonsin ja keskiviikkona Lahden Namikan kaataneen Pyrinnön. Joensuussa Kataja isännöi Korihaita ja Lapualle iskevät yhteen Korikobrat ja Vilpas.
Bisons hakee paluuta voittojen tielle
Viime ottelussaan avaustappion kokenut Bisons saa kotikentälleen vastaansa Karhun. Mikko Koiviston mukaan tappio on jo pyyhitty pois mielestä ja katse on siirretty eteenpäin.
– Se on unohdettu ja oikeastaan ihan hyvä, että se tuli tässä vaiheessa. Se millä tavalla tappio tuli oli meille pettymys. Se oli kuitenkin vain yksi matsi 44 joukossa, joten ei sitä kannata jäädä murehtimaan, Koivisto kuittaa.
– Ei meillä ollut paineita voittoputkesta, vaikka jotkut siitä puhuivatkin. Nyt siitä ei tarvitse enää kenenkään puhua ja sanoin pelin jälkeen, että se oli ehkä paras asia mitä saattoi käydä. Välillä hehkutus on mennyt vähän ylikin, mutta nyt kaikki muutkin huomaavat, että mekin voimme hävitä jos meille osuu huono päivä, Koivisto jatkaa.
Lauantaina Karhu matkustaa ärsytettyjen Biisoneiden kimppuun.
– Toivottavasti olemme ärsytettyjä ja se olisi tarkoitus. Olemme ottaneet alkuviikon vähän iisimmin ja tämä on ollut oikeastaan ensimmäinen kerta, kun voimme koko viikon ajan harjoitella. Meillä on Karhun kanssa historiaa viime vuoden pudotuspeleistä ja kauden ensimmäinen pelimmekin oli aika kuuma ajoittain, Koivisto toteaa.
Lauantain muissa otteluissa Lappeenrannan Namika saa kotikentälleen Kouvot ja Namika Lahti isännöi Honkaa.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- ESPN: NBA nopeuttaa prosessia laajennuksen suhteen – tämä on tilanne
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan nousijalle jälleen näkyvyyttä – Sabina Särkkä yllätti seuraajansa somessa
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen