Kouvoille uusi jenkki
Kuva: Juha Tamminen
Tämän kauden lainassa Israelin kakkossarjassa aloittanut Gregory Thondique siirtyy Suomeen Kouvojen riveihin.
Virginia Union yliopiston kasvatti Thondiquella on kolmen vuoden sopimus espanjalaisen CAI Zaragozan kanssa, josta hänet vuokrattiin Israeliin pelaamaan mm. Kouvojen viime kauden tehopelaajaa Gilberto Clavellia vastaan. Israelin lisäksi nelospaikalla viihtyvä kaksimetrinen ”Greg” on ehtinyt pelata Sloveniassa, Uruguayssa ja viime kaudella Belgian Antwerpissa. jossa hän pelasi myös EuroChallenge–sarjaa hyvillä tehoilla.
Viimeisellä yliopistokaudellaan konferenssinsa ykkösviisikkoon valittu Thondique oli konferenssinsa kolmanneksi paras levypalloissa (9,2) ja neljänneksi paras pisteiden tekijä (16,8).
Kaudella 2011-2012 Thondique dominoi Israelin II –sarjaa tehoin 22 p / 13 lp.
– Gregory on kooltaan pienempi kuin huippusopimuksen Etelä-Koreaan saanut Delvon Johnson, mutta selvästi monipuolisempi. Gregin myötä hyökkäysuhkaa haetaan korin alta ja vapaaheittoviivalta, josta hän pystyy taitojensa ja nopeutensa puolesta haastamaan vastustajansa. Tämä tuo uutta syvyyttä hyökkäämiseemme ja pääsemme hyödyntämään muille tilaa tuovaa sisään-ulos -pelaamista enemmän. Uuden Kouvot-pelurin odotetaan myös jatkavan vahvaa levypallopelaamistaan ja kykyä tehdä joukkuekavereistaan parempia, kertoo Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen uudesta pelaajastaan Kouvojen sivuilla.
– Myös Gilberto Clavell kehui Thondiquen otteita ja urheilullisuutta, Lehtonen jatkoi.
Crailsheim Merlinsin riveihin liittyneen Frankie Sullivanin pelaajaoikeudet siirtyivät Saksaan viikkoa ennen Justin Hawkinsin loukkaantumista. Hawkins on näillä näkymin vielä muutaman viikon sivussa tositoimista.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- ESPN: NBA nopeuttaa prosessia laajennuksen suhteen – tämä on tilanne
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Viimeinkin virallista: jäissä ollut jättikauppa saatiin maaliin