Pyrintö petasi hyvät asetelmat keskiviikon välierään
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Pyrintö petasi itsensä erinomaisiin asetelmiin Baltian liigan keskiviikkona pelattavaa toista välieräottelua ajatellen.
Liettualainen BC Siauliai onnistui nujertamaan Pyrinnön täpärällä pisteen erolla 82–81 (46–40), joka tarkoittaa, että Pyrinnön on voitettava toinen osaottelu kahdella pisteellä finaaliin edetäkseen.
Siauliai kärkkyi toisella ja kolmannella jaksolla johtonsa lähelle kaksinumeroisia pisteitä. Liettualaisjohto oli parhaimmillaan yhdeksässä pisteessä kolmannen jakson alussa, mutta Pyrintö sai aina tarpeen tullen Siauliain solmuun ja nousi takaisin rinnalle.
Päätösjakso edettiin rinta rinnan ja Siauliai näytti vievän pelin nimiinsä neljällä pisteellä Travis Leslien onnistuneiden vapaaheittojen myötä neljä sekuntia ennen loppua. Pyrinnön Yannick Anzuluni onnistui kuitenkin viime sekunnin haamukolmosellaan tuomaan tamperelaiset pisteen päähän.
Välieräsarja ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksen myötä, joten Pyrinnön on siis keskiviikkona voitettava vähintään kahdella pisteellä edetäkseen Baltian liigan finaaliin.
BC Siauliai – Tampereen Pyrintö 82–81 (29–25, 46–40, 64–60)
Pyrintö: Kelvin Lewis 21/5/4 riistoa, Antero Lehto 17/1, BJ Raymond 16/5/3 syöttöä, Damon Williams 13/6, Antti Nikkilä 4/4, Petri Heinonen 4/1, Yannick Anzuluni 3/6, Ville Pekkola 3/1, Alex Vaenerberg 0/1, Topias Palmi 0/1.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Belgia jyräsi – Awak Kuierin panoksesta ei apua
- Tuomas Iisalon lähtölaskenta kiihtymässä
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin hurjalla esityksellä
- Lauri Markkasella ei hyvältä näytä
- Miro Littlellä menee nyt lujaa
- Susijengi – MM-karsinnat
- NBA-tähdistä tuli tylyjä uutisia
- Miikka Muurisen tilanne huolestuttava
- Turpaan tuli kunnolla – Lauri Markkanen tosi heikko
- LeBron Jamesin tilasta uutta tietoa
- Miro Littlellä menee nyt lujaa
- Miikka Muurisen tilanne huolestuttava
- NBA-tähdistä tuli tylyjä uutisia
- Tuomas Iisalon lähtölaskenta kiihtymässä
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin hurjalla esityksellä
- Lauri Markkasella ei hyvältä näytä
- LeBron Jamesin tilasta uutta tietoa
- Turpaan tuli kunnolla – Lauri Markkanen tosi heikko
- Belgia jyräsi – Awak Kuierin panoksesta ei apua