Karhu herännyt nälkäisenä talviunilta: ”Tässä vaiheessa kautta helppoja vastustajia ei ole luvassa”
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella neljänneksi sijoittunut Kauhajoen Karhu kohtaa Korisliigan puolivälierissä KTP:n. Hieman vaikean talven jälkeen Karhu-lauma on karistanut unihiekat silmistään ja on valmiina pudotuspelien alkaessa.
Amerikkalaislaituri Quincy Hankins-Colen lähtö ja kokeneen Antwine Williamsin loukkaantumiset kiidättivät Kauhajoelle uudet amerikkalaispelaajat Justin Bakerin ja Ray Willisin, joiden mukautuminen uuden joukkueensa pelisuunnitelmaan on kestänyt oman aikansa.
– Maaliskuun alku oli meille vaikea, kun kaksi pelaajaa vaihtuivat kerralla. Hävisimme siinä viisi tiukkaa peliä putkeen, jonka jälkeen tosin käänsimme kelkkamme neljän matsin voittoputkella, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara arvioi Korisliigan kotisivuilla.
Viidennen sijan varhainen varmistuminen on tehnyt Karhun viimeisistä runkosarjaviikoista kuin pitkää pudotuspeleihin valmistautumista.
– Voitoista on pelattu joka ottelussa, mutta samalla vedetty varman päälle. Pikkuvammojen rasittamia pelaajia olemme halunneet lepuuttaa, selvittää Tammivaara.
Karhun miehistöön on tällä hetkellä neljä amerikkalaispelaajaa, joista Bakerin ja Willisin lisäksi Andre Williamson on kuulunut kauhajokisten pelaavaan kokoonpanoon. Lisäksi joukkueella on reserveissä Antwine Williams, jonka nykykunnosta ei ole tarkempaa tietoa. Tammivaara on ollut tyytyväinen talvella joukkueeseen liittyneiden Bakerin ja Willisin kuntoon.
– Baker sopii puolustuskonseptiimme erittäin hyvin ja pystyy levittämään hyökkäyksessä peliä heitoillaan. Willis on puolestaan koria kohti hyökkääjä, joka kokoonpanostamme on aiemmin puuttunut.
Karhun leirissä uskotaan täysin, että pohjanmaalaiset kiilaisivat mitalipeleihin toisena perättäisenä vuonna. Tehtävä on toki haasteellinen.
– Tässä vaiheessa kautta helppoja vastustajia ei ole luvassa. Lisähaasteen ottelusarjaan tuo sekin, että kilometreissä Kotka-Kauhajoki on koko Korisliigan pisimpiä välimatkoja, huomauttaa Tammivaara.
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi