Kouvot ei ujostele Bisonsia: ”Jokaisen joukkueen tavoitteena on mestaruus”

Puolivälierissä se saa heti kovan haasteen, kun Kouvot kohtaa hallitsevan mestari Bisonsin.
Syyskaudella Kouvot lakaisi runkosarjataulukon pohjapölyjä, kun taas helmikuun puolivälistä alkaen kouvolalaiset ovat porskuttaneet Korisliigan parhaalla voittosaldolla heti Pyrinnön jälkeen. Samalla perinteikkäällä Mansikka-ahon hallilla on nähty koripallohuumaa, jollaista ei ole nähty sitten mestaruuskevään 2004.
– Kauden ensimmäinen puolisko päättyi meidän osaltamme 7. helmikuuta pelattuun Pyrintö-otteluun, joka oli neljäs peli kuuteen päivään. Matt Gibson ja Gregg Thondique olivat juuri liittyneet joukkueeseen, emmekä olleet päässeet vielä harjoittelemaan yhdessä, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertailee Korisliiga.fi:n haastattelussa.
– Seuraava ottelu pelattiin 16. helmikuuta Kauhajoen Karhua vastaan, jota ennen lepäsimme kolme ja harjoittelimme viisi päivää. Siitä alkaen olemme voittaneet 13 ottelua kuudestatoista mahdollisesta.
Tappiollisen syyskauden johdosta Kouvot lähtee kuitenkin pudotuspeleihin seitsemänneltä sijalta ja ottaa heti avauskierroksella mittaa Nilan Bisonsista.
– Tässä vaiheessa kautta jokaisen joukkueen tavoitteena on mestaruus. Jos me tahdomme mestaruuden voittaa, näillä näkymin se tarkoittaisi Bisonsin, Pyrinnön ja Katajan voittamista – ja vielä niin, että aloitamme jokaisen sarjan vieraskentällä, Lehtonen hymyilee.
– Nämä ovat kuitenkin faktat, jotka pitää tiedostaa ja jos mestaruuden haluamme, jokainen vastustaja on pystyttävä voittamaan. En ole kuitenkaan huolissani. Meillä on hyviä pelaajia, joilla on ääretön itseluottamus ja uskon vahvasti, että tulossa on hyvä ottelusarja.
Yksi Kouvojen ”hyvistä pelaajista” on Korisliiga-historian ensimmäisensä suomalaissyntyisenä runkosarjan levypallokuninkuuden nimiinsä vienyt maajoukkuepeluri Ville Kaunisto. Ennakkoasetelmien mielenkiintoisuutta lisää se, että Bisonsilla on heittää kehiin ja Kaunistoa vastaan Susijengin konkari ja maajoukkueympyröissä vastustajien tähtipelaajien pimentäjänä tunnettu Tuukka Kotti.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt