Tapiolan Honka lähti kovin odotuksin puolivälieräsarjaan Joensuun Katajaa vastaan. Vaikka Kataja oli sarjassa ennakkosuosikki, oli Honka pelannut runkosarjassa hyvin nimekästä joensuulaisryhmää vastaan. Pudotuspeleissä Kataja näytti kuitenkin Hongalle kaapin paikan ja eteni välieriin otteluvoitoin 3-0. Ratkaiseva kolmas ottelu Joensuussa lauantaina oli kotijoukkueen näytöstä, Honka ei ollut toipunut toisen ottelun kotitappiosta ja Kataja rullasi ylivoimaiseen 109-86 voittoon. Lauantain ottelu kulki Katajan komennossa ylösheitosta loppusummeriin saakka, Honka ei johtanut ottelua kertaakaan. Jaraun Burrows ja Ronnie Clark pitivät ensimmäisellä neljänneksellä Hongan toiveita yllä, mutta isännät olivat murskaavan tarkkoja. Erinomaisen ottelusarjan pelannut maestro Teemu Rannikko johti Katajan ilotulitusta, jossa Mike Morrison murjoi palloa sisään korin alta ja Alex Wesby, Jared Newson sekä Rannikko itse kauempaa. Hongan päävalmentaja Pekka Salminen oli luonnollisesti äärimmäisen pettynyt, mutta totesi heti että oikea joukkue voitti. – Kataja oli tänään yksinkertaisesti niin hemmetin hyvä, että emme oikeastaan pystyneet edes taistelemaan voitosta. Pelaajiemme yritystä ei voi moittia, mutta vastustajalla oli hyökkäyspäässä tänään aivan mieletön päivä. Yritimme kaikkea: miespuolustusta, vaihtavaa miespuolustusta, palloscreenit vaihtavaa miespuolustusta, paikkapuolustusta ja prässiä, mutta Katajalla oli aina vastaus valmiina. Kanervo, Newson, Morrison ja ennen kaikkea Teemu Rannikko olivat hurjia. Katajan intensiteetti korien alla oli myös liikaa meille, olimme siellä suoraan sanottuna aivan liemessä. Heitto kulki meilläkin tänään, mutta muuten oli vaikeata, Salminen summasi ottelua Hongan sivuilla. – Kausi ohi, kiitos kaikille honkalaisille, Salminen päätti.  

LUE MYÖS: