Nilan Bisons onnistui kaappaamaan takaisin perjantaina menettämänsä kotiedun Joensuusta sunnuntai-iltana. Toisen välierän vierasvoitto kirjattiin lopulta 14 pisteen erolla. Bisons-luotsi Greg Gibson oli luonnollisesti voitosta mielissään. – Tämä oli erityisen iso voitto ja oikeastaan pakkovoitto, sillä emme missään nimessä halunneet sarjan menevät 2–0 tilanteeseen, Gibson kommentoi Bisonsin sivuilla. – Keskityimme pelisuunnitelmamme toteuttamiseen ja jokainen joukkueen jäsen toi peliin jotain positiivista. Tämä oli ennen kaikkea joukkueen voitto, Gibson jatkoi. Biisonien tehomiehet pelissä olivat tupla-tuplaan yltänyt John Williamson, Ike Udanoh, Ville Mäkäläinen ja Matti Nuutinen (13/5/1/). Antto Nikkarinen (9/4s/1r) pelasi hyvän toisen puoliskon ja jakoi neljä korisyöttöä. Isäntien positiivisimmista otteista vastasivat Sami Lehtoranta ja Jared Newson. Suurimman pistepotin Newsonin kanssa jakoi Mike Morrison. Maajoukkuekonkari Teemu Rannikko (3/4/8) jäi yllättävän alhaisille tehoille, pitää kuitenkin muistaa, että hän loisti omalla erityisosaamisalueellaan (8 korisyöttöä). – Rannikko varmaan väsyi hieman, sillä meidän puolustajamme olivat hänessä kiinni koko illan, Gibson kertoi.

LUE MYÖS: