Tuomas Iisalosta Hongan päävalmentaja

Tapiolan Hongan miesten Korisliigajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi on valittu 31-vuotias Tuomas Iisalo.
Edelliset kaksi kautta Hongan edustusjoukkueen kapteenina toimineen Iisalon pitkä pelaajaura päättyy ja mies siirtyy espoolaisjoukkueen penkin päähän kahden vuoden mittaisella sopimuksella. Tapiolan Honkaa kaksi edellistä kautta luotsanneen Pekka Salmisen sopimus päättyi tähän kauteen.
Tuomas Iisalo on koripallon ystäville tuttu nimi monen vuoden ajalta. Urallaan 532 Korisliigaottelua ja 57 miesten maaottelua pelannut Iisalo aloittaa ensimmäisen kautensa päätoimisena valmentajana. Valmennuskokemusta Iisalolle on peliuran ohella kuitenkin kertynyt runsaasti. Kaksi edellistä kautta Iisalo on vastannut Hongan miesten edustusjoukkueen fysiikkaharjoittelusta. Lisäksi mies on toiminut muun muassa Kouvoissa ja EBT:ssä junioreiden ja talenttiryhmien valmentajana. Parhaillaan Iisalo suorittaa Suomen Koripalloliiton Huippukoripallovalmentaja-tutkintoa. Uusi päävalmentaja on täynnä virtaa uuden haasteen edessä.
– Olen erittäin innoissani uudesta roolistani seurassa ja joukkueessa. Tapiolan Honka on ollut vuosia Suomen paras juniorikoripalloseura. Aikuistasolla Hongalla on rikas ja upea historia, johon haluamme joukkueena lisätä oman välilehtemme. Haluni on tuoda juniori- ja aikuiskoripalloa lähemmäksi toisiaan. Uskon Honka-yhteisön olevan suuri voimavara, jonka hyödyntäminen on ottanut vasta alkuaskeleita, Iisalo toteaa Hongan sivuilla.
Tapiolan Hongan edustuskoripallosta vastaavan Korishonka Oy:n puheenjohtaja Kari Kaario on äärimmäisen mielissään uudesta päävalmentajasta.
– Tuomas on juuri oikea henkilö aloittamaan Hongassa seuraavan kehitysvaiheen. Tuomaksen sydän sykkii koripallolle ja hänellä on valtava motivaatio kehittää sekä Hongan valmennusta kokonaisuutena että viedä edustusjoukkueemme seuraavalle tasolle. Saamme itsellemme päävalmentajan, joka tuntee entisenä maajoukkue- ja mestaruussarjapelaajana menestykseen vaadittavan työn luonteen ja määrän. Tuomaksen suunnitelmallinen, analyyttinen ja motivoiva ote tuottaa jatkossakin nautinnollisia hetkiä kannattajillemme ja kumppaneillemme sekä mahdollistaa joukkueen ja yksilöiden kehityksen pitkäjänteisesti. Uskomme, että Tuomaksen johdolla tulemme näkemään vauhdikasta koripalloa, jossa pääosassa ovat myös Hongan omat kasvatit, Kaario sanoo.
Hongalla on tulevaksi kaudeksi kaksi voimassaolevaa pelaajasopimusta. Takamiehet Villematti Kopio ja Joni Herrala nähdään varmuudella Honka-paidassa myös ensi kaudella. Joukkueen rakentaminen on käynnissä ja jatkuu nyt uuden päävalmentajan johdolla.
Iisalo kertoo omasta valmennus- ja koripallofilosofiastaan sekä tulevasta kaudesta seuraavasti.
– Pelillisesti ajatukset pyörivät tällä hetkellä toimivan joukkueen ja pelimallin rakentamisprosessissa. Minulla on selkeä näkemys koripallosta. Yksi iso teema on pelaajien kehittäminen. Etsimme joukkueeseen pelaajia, jotka haluavat kehittyä fiksun ja määrätietoisen harjoittelun avulla. Uskon, että pystymme tarjoamaan siihen erinomaisen ympäristön. Tapiolan Hongalla tulee olemaan vahva pelillinen identiteetti, joka nojaa yhteistyöhän ja kykyyn tehdä nopeita päätöksiä sekä suorituksia. Kentällä nähtävästä joukkueesta tulee paistamaan vahva läsnäolo ja korkea intensiteetti, Iisalo sanoo.
Sekä Iisalo että Kaario kiittävät kahden vuoden urakan Hongan penkin päässä tehnyttä Pekka Salmista.
– Haluan kiittää Pekka Salmista, joka teki kahden vuoden aikana upeaa työtä saavuttaen kaikki joukkueelle asetetut kilpailulliset tavoitteet. Pekka antoi vastuuta pelaajilleen ja oli aidosti kiinnostunut heistä ihmisinä. Se on tehnyt minuun yhteensä neljän vuoden yhteistyömme aikana suuren vaikutuksen, Iisalo kiittelee edeltäjäänsä.
– Kiitän Pekka Salmista kahden vuoden yhteistyöstä. Sovimme Pekan kanssa tavoitteeksi ensin joukkueen nostamisen takaisin Korisliigaan ja sitten saavuttamaan ensimmäisenä vuonna paikan pudotuspeleissä. Pekka saavutti nämä molemmat tavoitteet. Pekan kanssa on ollut helppoa tehdä yhteistyötä ja olemme kahden vuoden aikana pystyneet kohtaamaan kauden aikana tulleet haasteet yhdessä. Toivotan Pekalle menestystä ensin Susijengin kanssa ja sitten muissa tulevissa haasteissa, Kaario päättää.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- Boston selvisi kovassa paikassa
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon