Vilppaalle uusia pelaajia ja jatkosopimuksia
Kuva: Juha Tamminen
Uuteen Korisliigakauteen valmistautuva Salon Vilpas on tehnyt ensimmäiset rekrytointinsa pelaajamarkkinoilla. Vilppaan takakentällä nähdään uusina kasvoina kaksivuotisilla sopimuksilla Sami Ikävalko ja Ville Hänninen.
24-vuotias Sami Ikävalko (187cm) siirtyy Mikko Tupamäen alaisuuteen Uudenkaupungin Korihaiden riveistä. Turkulaistaustainen Ville Hänninen pelasi viime kaudella I divisioonaa Kaarinan Ura-Basketissa ja 195-senttisellä takamiehellä on vahva kokemus Suomen eri nuorisomaajoukkueista. Vilpas hankki myös rutkasti kokemusta tekemällä jatkosopimukset Jukka Katajan (32, 196) ja Samu Kaaresvirran (33, 192) kanssa.
Sami Ikävalko on kotkalaislähtöinen 187-senttinen takamies, joka kolmen KTP-liigakauden jälkeen lähti hakemaan uutta nostetta uralleen satamakaupungin ulkopuolelta. Kaudella 2011-2012 Ikävalko siirtyi FoKoPon I divisioonajoukkueeseen (14.8/3.7) nostaen keväällä forssalaiset liigaan. Korisliigaa hän pelasi Forssassa isoilla minuuteilla (36 min, 13.7/3.3), mutta siirtyi viime kesänä Uuteenkaupunkiin FoKoPon pudottua liigasta. 11 nuorten maaottelua ja 10 haastajamaaottelua pelannut Ikävalko johti kuluneella kaudella Korihaiden takakenttää 8.6 pisteen ja 2.3 levypallon keskiarvoilla.
– Sami on monipuolinen pelaaja, joka ei vielä ole löytänyt koko potentiaaliaan koripalloilijana. Toivon, että me voimme täällä Salossa auttaa miestä kehittymään pelaajana seuraavalle tasolle. Hän pystyy tekemään ratkaisuja ja valintoja pallon kanssa tuoden lisää pallollista osaamista meidän takalinjoille. Niille miehille on tässä liigassa aina käyttöä, tiivistää Mikko Tupamäki seuran tiedotteessa.
Turun NMKY:n kasvatti Ville Hänninen (19) on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt koluta jo vuosia Suomen nuorisomaajoukkueita. Hännisellä on koossa 67 nuorten maaottelua, 21 A-pojissa ja 46 B-pojissa. Viime kaudella Hänninen voitti Urassa A-poikien SM-hopeaa ja pussitti 11.2 pistettä peliä kohden miesten I divisioonassa.
– Huikea juttu, että Suomen potentiaalisimpiin takamiehiin kuuluva Hänninen valitsi Vilppaan. Ville on pelannut isossa roolissa eri nuorisomaajoukkueissa ja hän on fiksu ja määrätietoinen nuori mies, joka haluaa kehittää itseään koripalloilijana. Isokokoisena ykköspaikan pelaajana häntä voi käyttää myös kakkospaikalla. Hyvä puolustaja, hyvä pelikäsitys ja saa palloa pussiin myös kaaren takaa, luettelee Tupamäki uuden viikingin vahvuuksia.
Kaksikko Jukka Kataja-Samu Kaaresvirta ei juuri esittelyjä kaipaa, sillä kumpikin aloittaa Vilppaassa jo kahdeksannen kautensa. 32-vuotiaalla Katajalla on koossa 12 liigakautta (Vilpas 7, Kouvot 3, ToPo 1, FoKoPo 1) ja 33-vuotiaalla Kaaresvirralla kausia on kertytnyt päätasolla peräti 15 (Vilpas 7, Kouvot 6, Piiloset 2). Viime kaudella Kataja pelasi Vilppassa keskimäärin 29 minuuttia tehoilla 8.6/4.3 ja Kaaresvirta 20 minuuttia tehoin 4.3/1.7. Kummankin jatkosopimus on yksivuotinen. Kokeneen kaksikon lisäksi seuralla on jatkosopimukset Vesa-Pekka Laineen ja Jesse Virtasen kanssa.
Päävalmentaja Mikko Tupamäki nähdään Vilppaan peräsimessä ainakin kahden kauden ajan ja samanmittaisen sopimuksen teki myös apuvalmentaja Toni Nyman (36), joka ottaa vastuulleen samalla seuran B-pojat.
Hienosti toiminut yhteistyö Perniön Urheilijoiden kanssa jatkuu ja paranee. PeU-Basketin valmennusvastuun I divisioona B:ssä ottaa Vilppaan edustusjoukkueen apuvalmentajana toiminut ja A-poikien vastuuvalmentajana jatkava Tommi Sainio (39). Avukseen Sainio saa liigatossunsa naulaan ripustaneen Jussi Savolaisen (28), jonka ura jatkuu PeU-Basketin riveissä tuplaroolissa – pelaajana ja kakkosvalmentajana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Miikka Muurinen
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalon joukoilta tyrmäys kriisiseuralle
- Lauri Markkanen loisti voitto-ottelussa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan