Pyrintö-luotsi tyytyväinen ensimmäiseen jenkkivahvistukseen: ”Todella lahjakas pelaaja”

Hallitseva Suomen mestari Tampereen Pyrintö kiinnitti ensimmäisen amerikkalaisvahvistuksensa riveihinsä, kun Malik Cooke liittyy tamperelaisseuran riveihin. Päävalmentaja Pieti Poikola odottaa tulevalta vahvistukselta paljon.
Poikolan mukaan joukkueeseen on liittymässä monipuolinen ja monikäyttöinen peluri.
– Malik Cooken koko ja taitotaso mahdollistavat monenlaisten eri viisikoiden käyttämisen. Tarvittaessa Cooke voi pelata takapelaajana, mutta tulee varmasti pelaamaan jonkin verran myös selkä korille päin. Cooke sopii erinomaisesti Pyrintöön, sillä mies on todella lahjakas pelaaja ja raporttien mukaan myös kova harjoittelija. Malikin lisäksi haussa on toinen iso laituri, joka pystyy pelaamaan samoja pelipaikkoja kuin Cooke, Poikola valottaa Pyrinnön sivuilla.
– Malik oli try-outilla unkarilaisessa BC Kormendin joukkueessa. Siellä asiat eivät sujuneet sovitusti. Tuttu agentti tiesi Pyrinnön tarpeen ja tarjosi Malikia meille. Miehellä oli oikeus katkaista sopimus koeajan puitteissa ja lopulta sopimus meidän kanssa syntyi nopeasti. Siinä mielessä meillä kävi tuuri, että tuontyyppisiä isoja ja taitavia kakkospaikan pelaajia on ollut todella heikosti tarjolla, Poikola kertoo sopimuksen taustoista.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- LeBron Jamesin poika tehoili murskaavassa tappiossa
- Orastava tappioputki – NBA:n kärkijoukkue vaihtui
- Tuukka Kotin ura on ohi – mestari vaihtuu
- NBA:ssa yllättävä tulos – kärkisensaatiolle turpaan
- Oliver Nkamhoua jatkanut loistavia esityksiään
- Lauri Markkanen hävisi ex-seuralleen
- Lauri Markkasen kausi jatkuu synkästi – kärkiryhmän voittoputki poikki
- Lauri Markkasen Utahin ”unelma” toteutumassa
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- Korisliigan ottelussa erikoinen tapaus – tappelu maskotin kanssa