Voitto kelpasi KTP:lle: ”Kahdesta sarjapisteestä voi olla tyytyväinen”
KTP-Basket saalisti sarja-avauksesta Salon Vilpasta vastaan täydet kaksi sarjapistettä, mutta siinä olikin jotakuinkin ottelun positiivinen anti päävalmentaja Anton Mirolybovin mukaan. KTP johti ottelua alusta loppuun, mutta Vilpas laittoi odotettua paremmin kampoihin.
22 pistettä tehnyt KTP:n Brandon Jefferson myönsi, että ensimmäinen ottelu jännitti.
– Ensinnäkin täytyy antaa tunnustus vastustajalle, he pelasivat todella kovaa. Aloitimme hyvin ja LaMonte (Ulmer) teki heti 10 pistettä. Pelasimme ajoittain kuitenkin itsekkäästi ja olimme silloin vaikeuksissa. Kun pelaamme joukkueena, pärjäämme hyvin. Itse jännitin debyyttiäni ja unet ovat jääneet vähiin, Jefferson totesi KTP:n sivujen mukaan.
Mirolybov löysi joukkueensa pelistä vielä paljon parannettavaa, vaikka voittopisteet toki maistuivatkin.
– Kahdesta sarjapisteestä voi olla tyytyväinen. Aloitimme hyvällä höngällä, mutta jouduimme virhevaikeuksiin. Samalla hyökkäyspään paletti hajosi ja aloimme yrittää liikaa yksin. Kolmas neljännes oli hurjan näköistä. Emme saaneet pysäytettyä pallollista pelaajaa ja he ottivat kaikki heitot mitä halusivat. Vilpas laittoi 14 kolmosta sisään ja sillä he roikkuivat pelissä mukana. Viimeinen kuusi minuuttia oli kohtalaisen hyvää peliä, Mirolybov kertasi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan