Joukkohalaus siivitti Bisonsin voittoon: ”Pyysin pelaajia antamaan toiselle joukkuekaverille halin”

Bisons onnistui kaappaamaan ensimmäisen voittonsa VTB United Leaguessa – ja millä tavalla. Sunnuntaina oli Bisonsin ensimmäinen VTB-kotiottelu ja emoseura LoKoKon 50-vuotisjuhlapäivä. Ennakkoasetelma oli legendaarinen. Sadulla oli myös onnellinen loppu, sillä Bisonsin ensimmäinen voitto kirjattiin huikealla 23 pisteen erolla.
Bisons ratkaisi ottelun toisella neljänneksellä eikä sen jälkeen enää katsonut taakseen, vaan karkasi selvään voittoon.
– Onnittelut vastustajallemme. He olivat parempi joukkue tänään ja ansaitsi voittaa, Minskin päävalmentaja Andrei Krivonos myönsi Bisonsin sivujen mukaan.
– Menetimme keskittymisen ja kurinalaisuuden. Bisons pelasi paljon paremmin levypalloissa. Tällaisella pelillä ei voi voittaa VTB:ssä, hän moitiskeli.
Bisons olikin levypalloissa erinomainen. Se voitti tilastokategorian luvuin 41 – 28.
Krivonos muistutti mediaa joukkueensa nuoruudesta, mutta se ei ollut syy tappiolle. Vanhemmatkaan pelurit eivät saaneet puhtaita papereita.
– Olemme nuori joukkue, mutta kokeneemmat pelurimme olivat pettymys tänään.
Greg Gibson suorastaan säkenöi onnistumisen iloa. Onnettoman Pyrintö-pelin varjo oli pyyhitty pois.
– Käskin pelaajia unohtamaan ja jättämään sen taakseen. Hyvät joukkueet pystyvät nousemaan huonon esityksen jälkeenkin takaisin.
Yllätysmomentti oli Gibsonin mukaan loimaalaisten puolella.
– Eilisen (lauantaisen) jälkeen kukaan ei odottanut tätä meiltä. Vastustajamme sai levätä ja nauraa katsoessaan meitä telkkarista. Niin minä ainakin olisin tehnyt heidän asemassaan, hän hauskuutti kuulijoitaan.
Bisonsilla oli selvästi kentällä hauskaa. Gibsonilla oli hieman epäortodoksinen metodi pelihuumorin löytämiseksi.
– Ennen peliä kysyn kaikilta olivatko he väsyneitä. Kaikki vastasivat, etteivät olleet. Sen jälkeen pyysin pelaajia antamaan jollekin toiselle joukkuekaverille halin. Meillä oli joukkohalisessio ennen peliä.
Hellyydenosoitukset tepsivät, sillä Bisonsilla oli kenttä täynnä tähtiä. Takamiehet Antto Nikkarinen (13/1s) ja Roope Ahonen (8/4/3/2r) olivat sisuuntuneet lauantain alisuorittamisesta ja loistivat kentällä. Myös Aaron Johnson (6/3/7/1r) onnistui pelinrakentamisessa erinomaisesti, siitä todisteena seitsemän koriin johtanutta syöttöä.
– Oma henkilökohtainen tavoitteeni ennen kauden alkua oli johtaa sekä VTB-liigan että Korisliigan syöttötilastoa. Sellainen minä olen – nautin. että pystyn luomaan kavereilleni tekopaikkoja ja onnistumisia, Johnson jutteli.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä