Pyrintö-luotsi helpottui voitosta: ”Toisen puoliajan tekeminen oli laadukasta ja hyvähenkistä”
Kuva: Juha Tamminen
Pyrintö palasi voittojen tielle kaatamalla Baltian liigan ottelussa latvialaisen Baronsin lukemin 97-80 (49-51). Pyrinnön voiton takuumiehenä toimi Tyrone Kent (30/9/3).
Kaksi ensimmäistä jaksoa (25-24, 26-25) nimiinsä vienyt kotijoukkue piti Pyrintöä pihdeissään vielä ottelun puoliajalle siirryttäessä (51-49). Pyrintö kuitenkin löysi peli-ilmeensä kolmannella jaksolla ja sai parantuneen puolustuksen avulla onnistumisia kentän toisessa päässä. Pyrintö vei kolmannen kymmenminuuttisen ensimmäisen kuusiminuuttisen 11-2 ja nappasi 53-60 johdon. Jakson päättyessä Pyrinnölle 24-17 oli vierasjoukkueen johto kolmen jakson jälkeen 73-68.
Viimeisellä jaksolla Pyrintö onnistui pitämään isännät etäällä ja ero pysyi yli kymmenen pisteen. Pyrintö vei jakson lopulta 24-12 ja haki tärkeän vierasvoiton Latviasta.
– Tämä oli todella vaikea peli meille. Eilinen ottelu painoi jaloissa ja ensimmäisellä puoliajalla emme saaneet mitään kontrollia palloon. Muutimme hieman puolustamistamme tauolla ja saimme myös ajatusta paremmin tekemiseemme mukaan. Kaiken kaikkiaan toisen puoliajan tekeminen oli väsymys huomioiden laadukasta ja hyvähenkistä. Hyökkääminen oli koko ajan helppoa ja saimme laadukkaita heittoja tasaisesti. Kun saimme vastustajan koritehtailun pysähtymään, voitto tuli loppujen lopuksi helpolla, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola kertasi ottelua Pyrinnön sivuilla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- NBA:ssa rikottiin iso rajapyykki
- Vilpas todella lähellä runkosarjan kuninkuutta
- NBA:n suomalaisseuroille tappioita
- Los Angeles Lakers vetreytyy – Luka Doncic kovassa vireessä
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa rikottiin iso rajapyykki
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Vilpas todella lähellä runkosarjan kuninkuutta
- Susijengillä hurja menekki
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen