Pyrinnöllä tärkeä peli Baltian liigassa: ”Voitto asettaisi meidät erittäin hyvään asemaan taistelusta kolmossijasta”
Kuva: Juha Tamminen
Pyrintö kohtaa tänään Baltian liigan ottelussa virolaisen KK Pärnun. Ottelu alkaa alkuperäisestä aikataulusta poiketen jo klo 18:00
Pyrintö on pelannut Baltian liigaa kahdeksan ottelun verran. Tuloksena on ollut kolme voittoa ja viisi tappiota. Pyrinnön ja Pärnun ensimmäinen kohtaaminen päättyi vieraskentällä Pyrinnön 74-70-voittoon. Sarjataulukosta Pyrintö löytyy A-lohkon kolmannelta sijalta 11 pisteellä, mutta joukkue on ehtinyt pelata 2-3 ottelua muita joukkueita enemmän. Pudotuspelipaikan kannalta tiistain ottelu on isossa roolissa ja voitto Pärnusta auttaisi huomattavasti jatkoasetelmia. BBL-pudotuspeleihin selviää jokaisen lohkon neljä parasta joukkuetta sekä paras viidenneksi sijoittunut joukkue. Nämä 13 joukkuetta saavat pudotuspeleihin seurakseen BC Siauliain, BK Ventspilsin sekä TU/Rockin.
Pyrinnön kapteeni Antero Lehto on vielä tämän illan ottelusta sivussa. Paluu pelaavaan kokoonpanoon on lähellä, mutta mitään päivämäärää sille ei ole asetettu
– Anteron kanssa mennään päivä kerrallaan. Ilahduttavaa on, että paraneminen on edennyt suunnitellusti. Totta kai Anteron palaaminen kokoonpanoon auttaa meitä paljon, mutta toisaalta nyt muiden pelaajien on täytynyt ottaa vastuuta. Se näkynee positiivisesti loppukaudesta, kommentoi Pieti Poikola Lehdon tilannetta Pyrinnön kotisivuilla.
Poikola toivoo, että joukkue on ottanut opiksi edellisestä Pärnu-ottelusta ja on pystynyt kehittymään.
– Kokoonpanomme ja myös tekemisemme on muuttunut paljon Pärnu-ottelusta. Siellä Pärnu pisti puolustuksemme täysin rikki toisella puoliajalla. Onneksi taukojohtomme oli riittävä ja pystyimme ottamaan niukan voiton. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, saammeko Pärnun tekemistä paremmin kuriin. Ottelu on siinä mielessä erittäin tärkeä, että lohkon kahden kärkisijan karattua käsistä, voitto asettaisi meidät erittäin hyvään asemaan taistelusta kolmossijasta. Se auttaisi edes hieman helpompaan jatko-ohjelmaan, vaikkakin sanan ”helppo” käyttäminen tässä yhteydessä on vähintäänkin kyseenalaista.
– Pärnun joukkueessa ei sinänsä ole hirveästi yllättävää niille, jotka ovat seuranneet enemmän Baltian liigan otteluita. Se pelaa suhteellisen passiivista puolustusta lukuun ottamatta kolmen sekunnin aluetta, jossa joukkue on erittäin fyysinen. Myös hyökkäyksessä he pelaavat palloa sisään isoille mörssäreilleen. Joukkue myös liikuttaa palloa tehokkaasti ja rankaisee armotta puolustuksen virheistä. Meidän menestyksen ehtona on, että pystymme saamaan pelin koko kentälle sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Meidän on pystyttävä painostamaan heidän takamiehiään pyrittävä estämään helppo pallonliike. Hyökkäyksessä nopeiden ja puolinopeiden hyökkäysten saaminen on avainasemassa, Poikola kertaa ottelun ratkaisukohtia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalolla todella synkkä tilasto
- NBA:ssa historiallinen ilta LeBron Jamesilla ja Kevin Durantilla
- Kevin Durant ohittamassa Michael Jordanin
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?