Kouvojen nuori tähti: ”Isossa kuvassa näyttää hyvältä”
Kuva: Juha Tamminen
Vasta 18-vuotias Tuomas Hirvonen on noussut nopeasti Kouvojen avainpelaajien joukkoon. Hirvonen kuuluu Kouvojen nuorisokaartiin, joka on kehittynyt paljon viimeisen puolentoista kauden aikana.
Viime kaudella Kouvojen alkukausi oli vaikea, mutta tällä kaudella kouvolalaiset ovat Korisliigan kärkiseuroja ja yksi suurimmista ennakkosuosikeista.
– Oli kieltämättä hiukan erilaiset lähtökohdat tähän kauteen lähdettäessä viime kauteen verrattuna, Hirvonen myöntää Koripalloliiton haastattelussa.
– Alkukausi oli vaikea, mutta marraskuun aikana alettiin parantaa. Ollaan saatu pelirytmistä hyvin kiinni ja kaikki jätkät ovat jo tässä vaiheessa selvillä pelitavasta. Vuoristoratamaisuutta varmasti tulee vielä, mutta isossa kuvassa näyttää hyvältä.
Hirvonen heitettiin itseään vuotta vanhemman Alexander Madsenin kanssa suoraan kylmään veteen vuosi sitten syksyllä, kun juniorimaajoukkueista tuttu kaksikko hyppäsi päävalmentaja Jyri Lehtosen rotaatiossa suoraan parinkymmenen minuutin miesten joukkoon.
Hirvosen mainitsemat lähtökohdat olivatkin hyvin erilaiset tuolloin kuin nyt: tuolloin 20-vuotias Ilari Seppälä asteli kentälle joukkueensa kotimaisena veteraanina, kun taas Madsen ja Hirvonen joutuivat opettelemaan Korisliigan kovuuden käytännössä vailla merkittävää aiempaa liigakokemusta.
– Vuosi sitten tehtiin alkukaudella varmaan kaikki mahdolliset pelilliset virheet jätkien kanssa. Jälkikäteen ajatellen se auttoi kehityksen kannalta älyttömästi, että oli pakko ottaa vastuuta silloin, kun ei ollut vielä valmis, Hirvonen arvioi syksyä 2013.
Melko tarkalleen vuosi sitten Kouvot alkoi vahvistua olan takaa, kun Ville Kaunisto ja Matt Gibson saapuivat vahvistamaan Korisliigan nuorinta joukkuetta. Seppälä, Madsen ja Hirvonen pääsivät tulikasteensa jälkeen mukavuusalueelleen roolipelaajiksi, jotka toivat leveyttä ja energiaa konkareiden rinnalle.
– Ville, Matt ja muut toivat johtajuutta kentälle. Nuorten pelaajien ei tarvinnut pitää huolta siitä, että joukkueen menestys olisi ollut yksin meidän harteillamme. He loivat meille hyviä heittopaikkoja, ja heille oli hyvä luoda heittopaikkoja.
Viime kaudella Hirvonen pelasi joukkueelleen keskimäärin 19,4 minuuttia ottelua kohden. Vaikka Kouvot on tällä kaudella noussut Korisliigan keskitasosta sen kärkikolmikkoon, Hirvosen vastuu on kasvanut 24,4 ottelukohtaiseen peliminuuttiin.
– Nyt on paljon rennompi ja itsevarmempi olo kentällä. Periaatteessa pelataan melkein samalla suomalaisella porukalla kuin viime kaudella ja kaikki tietävät roolinsa, kertoo Hirvonen.
Ennakkosuosikin asema ei ole Suomi-koriksen kirkkaimpiin lupauksiin kuuluvan Kouvolan Poikien kasvatin mukaan vaikuttanut hänen saati joukkueen otteisiin merkittävästi.
– Ennakkosuosikkina voittoja pitää hakea ja joihinkin otteluihin lähdetään ennakkosuosikkina, mutta ei meillä ole mitään paineita. Kivempi pelata voittavassa joukkueessa, kuin altavastaajana.
Hirvonen on kannustanut Kouvoja Korisliigassa jo vuosien ajan ja muistaa elävästi mm. kevään 2008 SM-finaalit Hongan ja Kouvojen välillä sekä kauden 2009/10, jolloin Kaunisto ja Ajene Moye puskivat kouvolalaiset pronssille. Nuoresta iästään huolimatta Hirvonen on nyt se pelaaja, joka lietsoo Mansikka-ahon kotiyleisöä hurmokseen joukkueen pelatessa kärkisijoista.
– Jengiä on ollut selkeästi viime kautta enemmän Manskarilla alusta asti. Pelin aikana metelistä saa energiaa ja matsin jälkeen tulee hyvä mieli, kun joku junnu tulee kiittämään. Toivottavasti saadaan kauden loppuun asti pelata näin hyvän yleisön edessä.
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Viimeinkin virallista: jäissä ollut jättikauppa saatiin maaliin