Pyrintö kohtaa Bisonsin: ”Tällaisten joukkueiden väännöt ovat todellisten laji-ihmisten mieleen”
Kuva: Juha Tamminen
Korisliigassa pelataan tiistaina yksi ottelu, kun Pyrintö matkustaa Loimaalle kohtaamaan Bisonsin.
Viimeisestä kymmenestä Loimaalla käydystä ottelusta Bisons on taas voittanut kahdeksan. Pyrintö on pelannut tasan 20 Korisliigan runkosarjan ottelua, joista se on voittanut puolet ja on 20 pisteellä sarjataulukossa sijalla seitsemän tasapisteissä Namika Lahden kanssa. Yhden voiton enemmän saalistanut, mutta kaksi ottelua vähemmän pelannut Bisons löytyy taulukosta sijalta neljä. Joukkueiden väliset keskinäiset ottelut on kirjattu kuluneella kaudella tasan 1-1.
Bisons on voittanut viimeisestä viidestä ottelustaan neljä ja kymmenestä seitsemän. Yhdeksän kotiottelua kaudella pelanneet loimaalaiset ovat taipuneet Loimaalla kahdesti. Viimeiset kaksi otteluaan hävinnyt Pyrintö hakee tiistaina kuuden vierasottelun tappioputkelle stoppia.
Bisonsilla on alla 74-69 kotivoitto Karhusta, kun Pyrinnöllä puolestaan on 83-86 tappioon päättynyt vierasmatka Kotkaan.
– Kohtaamme Loimaan jo kolmannen kerran tällä kaudella. Vastakkain ovat tilastollisesti sarjan kaksi parasta puolustusta, joten luvassa on varmasti fyysinen ja tiukka asemataistelu. Vaikka koreja ei välttämättä hirveästi ole luvassa, tällaisten joukkueiden väännöt ovat todellisten laji-ihmisten mieleen, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola miettii seuran sivuilla.
– Molemmat joukkueet hakevat vielä helpoimpia tapoja pistää palloa pussiin. Hyvä puolustus on luonnollisesti pohja hyvälle hyökkäykselle, joten luvassa voi olla pitkiäkin runeja puoleen tai toiseen. Kumpi näitä huonoja ja hyviä jaksoja pystyy paremmin hallitsemaan, on lähellä voittoa. Toivottavasti yleisö löytää tiensä halliin ja saamme nauttia hyvästä tunnelmasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa