Karhu matkustaa Seagullsin vieraaksi: ”Vastassa on hyvinkin aktiivinen kotijoukkue”
Karhu (14 voittoa ja 7 tappiota) lähtee sunnuntaina haastamaan lokkiparvea, joka on pystynyt nousemaan pudotuspeliviivan yläpuolelle. Seagulls (9/13) katkaisi viime keskiviikkona neljän ottelun tappioputken, kun se haki voiton kovasta kotijoukkueesta Pyrinnöstä pistein 78–69. Karhulla on alla runsaan viikon tauko, sillä se voitti kotiluolassa Namika Lahden 94–70 lauantaina 17. tammikuuta.
Karhu ja Seagulls ovat iskeneet kaudella yhteen kaksi kertaa. Lokakuun alussa, Korisliigan ensimmäisellä kierroksella, Karhu haki voiton kisahallista pistein 72–67. Kotisalissa Karhu oli parempi marraskuun lopussa 92–87.
– Vastassa on hyvinkin aktiivinen kotijoukkue, toteaa Karhun valmentaja Sami Toiviainen seuran kotisivuilla.
– He ottivat viime kierroksella kovan vierasvoiton Pyrinnöstä, erinomaisen neljännen jakson avulla. – Joukkueen hyökkäyspelin kulmakivet (Derermy) Geiger ja (Melsahn) Basabe ovat varmasti meidänkin papereissa merkitty vahvalla tussilla. Meidän on myös tiedettävä suomalaisosaston vahvuudet ja esimerkiksi Calle Lindbomia ei saa päästää kuumaksi kolmenpisteenviivan takaa.
– Meillä on alla hyvä treeniviikko. Ollaan saatu omaa hyökkäyspäätä eteenpäin ja tuotua muutamia uusia asioita pelaamiseen mukaan. Joukkue on ollut Devonnea (Giles) lukuun ottamatta terve ja näin pystytty harjoittelemaan täysipainoisesti. Devonnen pelaaminen ratkeaa lauantain treenien jälkeen, Toiviainen kertoo sentterin tilanteesta.
LUE MYÖS:
- Mikael Jantunen jatkoi hyviä otteitaan Real Madridissa – pisteitäkin kertyi
- Karhu Basket takaisin voittojen tielle – Vilpas haki voiton Loimaalta
- Ei löydy pysäyttäjää tälle vahvistukselle – Mason Gillis loisti jälleen KTP:n voitossa
- Analyysi: Utah Jazz rakentaa uutta nousua – nähdäänkö Lauri Markkanen viimein pudotuspeleissä?
- Lähde: Milwaukee Bucksin suuret muutokset jatkuvat – useampi treidi viritteillä
- Thunderin superlupaus ajautui sopimuskiistaan – espanjalaisseura uhkaa estää NBA-siirron
- Kolme pelaajaa Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesistä siirtohuhuissa
- Mikael Jantunen osoitti arvonsa – tilastokärki Real Madridin voitossa
- Näin hiljennetään epäilijät – jättisopimuksen tehnyt sentteri nöyryytti tähtipuolustajaa
- Näkökulma: NBA:n pohjamudista kohti pudotuspelejä – Washington Wizards voi yllättää kaikki
- Mikael Jantunen osoitti arvonsa – tilastokärki Real Madridin voitossa
- Kokemus karttuu – 76ersin roolipelaaja äimän käkenä LeBron Jamesista: ”Jos en tiedä jotain, kysyn häneltä”
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen
- Korisliigassa pelattiin poikkeuksellisesti klo 12.30 ja tunnelma oli katossa
- Olivier Nkamhouan peliajassa äkillinen romahdus
- LA Clippersin ja Kawhi Leonardin narauttanut toimittaja syynää nyt LeBron Jamesia
- Tuomas Iisalon koirankopissa olleen Ja Morantin isä uhosi Memphis Grizzliesille
- KTP-Basket jyräsi hallitsevan mestarin Salossa – dominoiva esitys kapealla miehistöllä
- Thunderin superlupaus ajautui sopimuskiistaan – espanjalaisseura uhkaa estää NBA-siirron