Koponen johdatti Himkin ilotulitusta Eurocupissa – Salinille ja Leelle tappio
Kaikki kolme suomalaispeluria olivat tulessa keskiviikkoiltana Eurocupin peleissä. Ainoana voittoon ylsi Petteri Koposen Himki.
Koponen oli jälleen Himkin ykkösnimi, kun moskovalaisjoukkue murskasi kotonaan PAOK:n 102-68. Hieman päälle 26 minuuttia pelannut Koponen pussitti voittajien korkeimman pistemäärän 21, otti kaksi levypalloa ja antoi neljä korisyöttöä.
Gerald Lee juniorin Ploiesti ei onnistunut yllättämään toistamiseen hallitsevaa Eurocup-mestari Valenciaa, kun joukkueet kohtasivat Romaniassa. Valencia vei voiton 100-84-numeroin. Lee kuului joukkueensa tehokkaimpiin pussittaessa vajaassa 18 minuutissa 17 pistettä.
Sasu Salin hävisi toistamiseen viikon sisällä Bayern Münchenille. Tällä kertaa ljubljanalaiset taipuivat 84-90-pistein. Salin aloitti joukkueensa takaa-ajon päätösneljänneksen kolmosellaan, mutta saksalaisjoukkue oli jälleen vahvempi. Salin lukeutui joukkueensa parhaimmistoon 12 pisteellä reilussa 18 minuutissa.
LUE MYÖS:
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse
- Susijengi räväytti – ”Näitä hetkiä varten mä elän”
- Susijengi pesi kasvonsa – kova voitto
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Huhumylly kiihtyy! Lähteet: NBA:n mestariehdokas haluaa Lauri Markkasen
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Tuomas Iisalo taistelee työpaikastaan – pakkovoittoja
- HS: Näin Susijengin päävalmentaja reagoi Miikka Muurisen hurjaan ratkaisuun
- Asiantuntija IS:lle: Miikka Muurinen on joutunut kokemaan saman kuin Lauri Markkanen
- Tappiokierre liikaa – Miikka Muurisen valmentaja otti loparit
- Susijengin luokaton esitys – kommentit sen mukaisia
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Susijengi avaa MM-karsinnat: Näin näet Unkari-Suomi-ottelun suorana