Pyrinnölle niukka voitto Seagullsista
Kuva: Juha Tamminen
Miesten Korisiigassa pelattiin perjantaina yksi ottelu.
Kaksi ottelua viikonlopun aikana pelaava Pyrintö kohtasi perjantaina Seagullsin Helsingissä. Joukkueiden edelliskohtaamisessa Seagulls oli ollut Pyrintöä vahvempi ja voittanut molemmat kamppailut, joten vierasjoukkueella oli oiva sauma kuitata kalavelkoja perjantain ottelussa.
Seagulls näytti jo karkaavan kahden ensimmäisen neljänneksen jälkeen, kun kolmanteen neljännekseen lähdettiin kotijoukkueen 42-32-johdossa. Kolmannen jakson päätteeksi Pyrintö kuitenkin kavensi eron vain neljään pisteeseen.
Päätösneljänneksen ja samalla koko ottelun Pyrintö vei nimiinsä lukemin 23-18, mikä ratkaisi ottelun lopputulokseksi lukemat 75-72 tamperelaisten eduksi.
Pyrinnön voiton takuumiehenä häärivät Will Harris ja Antero Lehto. Harris teki 21 pistettä ja kahmi yhdeksän levypalloa. Lehto säesti puolestaan 18 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla. Seagulssilta Melsahn Basabe oli tulessa heittäen 19 pistettä ja kahmimalla 13 levypalloa, kuten myös Carl Lindbom 18 pisteellä ja 14 levypallolla.
Korisliiga jatkuu tiiviisti viikonloppuna. Lauantaina pelataan kaksi ottelua, kun Kouvot aloittaa Pohjanmaan kiertueensa kärkiottelulla Karhua vastaan ja Namika ja Kataja iskevät yhteen Lahdessa. Sunnuntaina sarjassa pelataan kolme ottelua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa