Pyrinnön amerikkalaispeluri Ranskaan – uusi mies tilalle
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Pyrintö on tehnyt juuri ennen siirtorajan umpeutumista loppukauden kattavan sopimuksen 196-senttisen J’Nathan Bullockin kanssa. Israelista Pyrintöön siirtyvä laiturin paikalla viihtyvä Bullock korvaa joukkueessa Ranskaan siirtyvän Will Harrisin.
Kovalla energialla pelaava 27-vuotias Bullock on pelannut kuluvan kauden Isralin kakkostasolla (National League) edustaen Maccabi Kiryat Gatia (15,3/7,0) sekä Ramat Hasharonia (4,3/1,3).
Kaudella 2012-13 Bullock edusti Korisliigassa Kauhajoen Karhua ja johdatti kauhajokelaiset aina välieriin asti. Bullock oli kyseisellä kaudella Karhun paras pistemies 16,9 pisteen ottelukeskiarvolla, jonka lisäksi levypalloja tarttui 6,7 ottelua kohden. Kahden pisteen heitot hän viimeisteli 53-prosentin tarkkuudella ja kaaren takaa osumatarkkuus oli 38-%.
Suomen ja Israelin lisäksi Cleveland State -yliopiston kasvatti on pelannut ammattilaisurallaan Australiassa, Islannissa, Irakissa sekä Belgiassa.
– Olimme jo pidemmän aikaa kartoittaneet vapaana olevia pelaajia ja muutaman pelaajan kanssa neuvottelut olivat edenneet pitkälle, mutta sopimukset kuitenkin kaatuivat aina loppumetreillä. Tiistain ottelun jälkeen Will sai tarjouksen Ranskasta (ProB) ja hänen mahdollinen lähtö neljä päivää ennen siirtorajan umpeuduttua asetti melkoiset haasteet uuden pelaajan etsinnälle. Olen kiitollinen meidän loistavalle scouttitiimille ja erityisesti markkinointipäällikkö Vesa Kuokkalalle nopeasta toiminnasta. Bullock on meille entisestään tuttu pelaaja ja muistamme hänet varsinkin Pyrintö – Karhu pudotuspelien 1.kierrokselta keväältä 2013. Energinen pelaaja ja tuo varmasti tarvittavaa sykettä joukkueellemme. Bullock on saanut paljon kehuja, joten olen luottavainen, Pyrinnön urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen kertoo Pyrinnön sivuilla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- NBA:ssa rikottiin iso rajapyykki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengillä hurja menekki
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?