KTP:lle hiomaton timantti: ”Kesän edetessä alkoivat koritelineet olla kovilla”
Kuva: Juha Tamminen
KTP-Basket kiinnitti maanantaina riveihinsä 204-senttiä potentiaalia, kun 20-vuotias Mikael Aalto allekirjoitti kaksivuotisen pelaajasopimuksen. Virallisia tilastoja nuorukaisen historiasta on turha etsiä, mutta KTP saa käsiinsä mielenkiintoisen aihion.
Lahjakkaan nuorukaisen historia on erikoinen, sillä uralta ei löydy ainuttakaan virallista tilastoa. Sipoon HukkaBasketin kasvatti on pelannut alueellisia juniorisarjoja sekä aikuisten kuntosarjaa kotikaupungissaan, kunnes tie vei viime kaudeksi Keravan Kori-80:n II-divisioonajoukkueeseen.
– Kesän edetessä alkoivat koritelineet olla kovilla Mikaelin donkeista ja tunne väärästä sarjatasosta alkoi vahvistua. Mielenkiintoista, ettei hänen kaltaiselleen lahjakkuudelle ole syntynyt vielä minkäänlaisia tilastoja, kertoo Keravan joukkueenjohtaja Arto Arajuuri KTP:n sivuilla.
Epävirallisten tilastojen mukaan Aalto tehtaili menneellä kaudella lukemat 13,4/8,0. Monen selvän ottelun varhaiset penkkikomennukset pitivät keskiarvot maltillisina, mutta tiukoista otteluista löytyy myös 20/20 -noteerauksia.
Eräässä marraskuun ottelussa katsomossa sattui istumaan myös Katajan päävalmentaja Pekka Salminen, ja jo seuraavalla viikolla Mikael löysi itsensä harjoittelemasta Teemu Rannikon ja kumppaneiden kanssa. Viidet harjoitukset Katajan kanssa vetänyt Aalto tekikin heti vaikutuksen Salmiseen.
– Kyllä he pyysivät minua jäämään saman tien Joensuuhun, Aalto kertoi joulukuussa Kori-80:n kotisivuilla.
Porvoossa opiskeleva Aalto on kuitenkin Kotkan poikii. Sukujuuria löytyy Kotkasta ainakin isän kautta ja huhut kertovat seinältä löytyvän myös Facebook -huutokaupasta ostettu KTP-paita. Jatkossa selässä lukee kuitenkin Sarcevicin sijaan oma sukunimi.
Aalto kävikin haistelemassa KTP:n ilmapiiriä pudotuspelien alla ja näytöt riittivät nyt sopimukseen asti.
KTP-Basketilla on Aallon lisäksi sopimukset Joonas Lehtorannan ja Vili Nymanin kanssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers