Vilpas hankki viimeisen palasen – monipuolinen jenkkivahvistus joukkueeseen

Salon Vilppaan paketti kauden 2015-2016 Korisliigaan on kasassa. Puuttuva palanen löytyi Pohjois-Dakotasta ja kantaa nimeä Austin Dufault.
205-senttinen Coloradon yliopiston kasvatti pelasi viime kauden Ranskan ProB:ssä BC Souffelin riveissä ja isolla miehellä on kokemusta myös Tshekin ja Makedonian pääsarjoista.
25-vuotias Dufault teki mittavan uran Coloradossa yltäen 1000 pisteen ja 500 levypallon arvostettuun kerhoon. Samalla hänestä tuli koulunsa kaikkien aikojen eniten otteluita pelannut pelaaja. Seniorikaudellaan 2011-2012 hyvin liikkuva sisäpelaaja urakoi tehot 11.1/4.4. Kolmosprosentti oli isolle miehelle mukava 35,8%.
Koulun jälkeen Dufault pääsi maistelemaan ensimmäistä ammattilaiskauttaan Tshekin pääsarjaan. Alkukausi sujui BK Prostejovissa (15.7/5.4) ja kesken kauden palkanmaksaja vaihtui BK Nova Hut Ostravaan (13.8/6.0). Toinen prokausi kului Makedoniassa KK Kozuvin joukkueessa (9.1/4.2), jossa hän pelasi oman sarjan ohella myös Balkanin liigaa. Viime kaudeksi Dufault siirtyi Ranskan kakkostasolle BC Souffelweyersheimiin (6.7/3.5).
Vilppaan kokoonpano lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan: Cavell Johnson, Darryl Partin, Doug Wiggins, Austin Dufault, Sami Ikävalko, Ville Hänninen, Ilmari Kallio, Juho Nenonen, Okko Järvi, Olli Kanerva, Tuomas Saarinen ja Jesse Räkköläinen. Päävalmentaja Mikko Tupamäki, valmentajat Toni Nyman ja Ville Salmi.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Naisten Korisliigan vuoden pelaaja: ”Yksin ei pärjää, vaikka pelaisi kuinka hyvin”
- Severi Kaukiainen valittiin Korisliigan parhaaksi pelaajaksi – ”Saa tuntea vähän ylpeyttä työstään”
- Denver vei avausfinaalin – Nikola Jokic loisti
- Susiladies-peluri nautti ajastaan Espanjassa – ”Kiva balanssi pelaamisen ja vapaa-ajan suhteen”
- Korisliigojen parhaat valmentajat nimetty
- Korisliigojen kehittyneimmät ja parhaat ulkomaalaiset valittu
- Susijengi nähdään kotikentällä kahdesti kesällä – uusi harjoitusottelu sovittu
- Korisliigojen parhaat puolustajat ja kuudennet pelaajat nimetty
- Susijengin takamies jatkaa Ranskassa – ”Helpompi rakentaa vanhan päälle”
- Awak Kuierin Wings palasi voittojen tielle
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susiladies-pelaajalta kova ulostulo kauden vaikeuksista – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”
- Bostonin historiallinen kiri kuivui kokoon – Miami jyräsi finaaliin
- Korisliigojen parhaat tulokkaat ja tuomarit valittu
- Susijengin takamies jatkaa Ranskassa – ”Helpompi rakentaa vanhan päälle”
- Denver vei avausfinaalin – Nikola Jokic loisti
- Suomalaisvalmentajien joukkue juhli Itävallan mestaruutta – ”Olen tosi liikuttuneessa tilassa”
- Awak Kuier jäi pisteittä Dallasin tappiossa
- Korisliigojen kehittyneimmät ja parhaat ulkomaalaiset valittu
- Awak Kuierin Wings palasi voittojen tielle