Pyrinnölle kova vahvistus Susijengin EM-joukkueesta
Tampereen Pyrintö on tehnyt sopimuksen oman kasvattinsa ja Susijengin EM-kisajoukkueen Joonas Cavénin kanssa. 211-senttinen, 22-vuotias Cavén on pelannut viimeisen neljän kauden aikana Espanjassa ja NBA:n D-liigassa.
Pyrinnön juniorimyllyn läpikäynyt Cavén siirtyi Tampereen Pyrinnön A-pojista kaudeksi 2011/2012 espanjalaiseen Joventut Badalonaan, jossa hän pelasi joukkueen kolmannella sarjatasolla pelaavassa farmijoukkueessa CB Pratissa.
Kaudella 2013/14 Cavén esiintyi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä viiden ottelun verran. Viime kaudella Cavén pelasi NBA:n kehitysliigassa Reno Bighornissa, mutta siirtyi kesken kauden Delaware 87ersiin.
Urallaan 17 miesten maaottelua pelannut Cavén vietti kesän Susijengin riveissä ansaiten nimityksen Suomen maajoukkueen vuoden 2015 EM-tusinaan.
Korisliigassa Cavén teki debyyttinsä jo 2010/2011, kun hän pelasi Pyrinnön riveissä A-juniori-ikäisenä 4 ottelua tehden keskimäärin 3,5 pistettä.
Pyrinnöllä on Cavénin lisäksi pelaajasopimukset Chukwudiebere Maduabumin, Antero Lehdon, Damon Williamsin, Akeem Wrightin, Topias Palmin, Petri Heinosen, Osku Heinosen, Alex Vaenerbergin, Ville Pekkolan, Mikael Sandbergin, Justus Kilpisen ja Lassi Kilpisen kanssa.
Korisliiga alkaa Pyrinnön osalta lauantaina 3.10. vierasottelulla Salon Vilpasta vastaan. Kauden ensimmäinen kotiottelu pelataan Pyynikin palloiluhallissa keskiviikkona 7.10. Joensuun Katajaa vastaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Seagulls eteni sittenkin välieriin
- Onko NBA:n uusi 65 ottelun sääntö virhe? Victor Wembanyama saattaa jäädä tyhjin käsin
- Miksi Luka Doncic lähtee Espanjaan hakemaan hoitoa?
- Nikola Jokic ja Denver hurjassa putkessa
- Cade Cunningham palasi parketille – riittääkö rahkeet mestaruuteen?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan