Pyrinnön pelintekijä: ”Enää ei ole pelkästään sitä kolmiota”
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Pyrintö haluaa palata mitalittoman viime kauden jälkeen jälleen kultakantaan. Joukkueen nuori pelintekijä Alex Vaenerberg tietää mestaruustaiston olevan äärimmäisen kova varsinkin alkavalla kaudella, mutta julistaa sinne joukkueensa mukaan SuomiKoris-sivuston haastattelussa.
– Joukkueessa on ollut hyvä tekemisen meininki ja ollaan painettu aika kovaa ja se näkyykin jätkien kunnossa nyt.
– Tässä vaiheessa on mahdoton arvioida sitä, mutta hyvällä puolustuspelillä ja nopeilla hyökkäykseen käännöillä kaikki on mahdollista. Lähdetään kuitenkin nyt ihan peli kerrallaan ja katsotaan sitten. Turha se on kuitenkaan lähteä tavoittelemaan mitään muuta kuin mestaruutta, 183-senttinen Suomen ja Sveitsin passit omistava Vaenerberg sanoo.
Joukkueen vaihtuvuus pelaajiston suhteen on ollut vähäinen, mutta pelityyliä on viilattu.
– Vähän on erilainen pelityyli kuin viimeiset kaksi vuotta Pyrinnössä, mutta kiva katsoa miten istuu siihen pelityyliin.
– Meillä on hyökkäyksessä vähän eri piirteitä, mitä on ollut. Enää ei ole pelkästään sitä kolmiota, vaan mukana on muutamia settipelejä. Eteen tulee varmasti enemmän tilanteita, jossa vaaditaan sitä pelinjohtamista. Niissä tilanteissa odotan että voin tuoda pelinrakentajana jotain lisää joukkueelle, Vaenerberg toivoo.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!