Seagulls-vahvistuksen pelilupa kunnossa: ”On ollut suuri haaste löytää sopiva sisäpelaaja”
Helsinki Seagulls tehnyt pelaajasopimuksen Terrence Watsonin kanssa. Watsonin pelilupa on kunnossa ja hän on pelikelpoinen tiistain Vilpas-ottelussa.
Watson pelasi viime kaudella Israelin kakkossarjassa, nostaen joukkueensa suoraan pääsarjaan ottelukohtaisten keskiarvojen ollessa 16,8 pistettä ja 11,5 levypalloa. Aikaisempina vuosinaan hänet on nimetty muun muassa Islannin sarjan parhaaksi pelaajaksi. Hän tuo kaivattua vahvistusta Gullsin korinaluspelaajien rotaatioon.
– Ei liene epäselvää, että meille on ollut suuri haaste löytää sopiva sisäpelaaja. Olemme itse asiassa keskustelleet Watsonin kanssa kahden vuoden aikana jo useampaan kertaan, mutta syystä tai toisesta sopimus on jäänyt tekemättä. Suurin kysymysmerkki on ollut varmaankin miehen pituus, jonka ei kuitenkaan kannata antaa hämätä. Urheilullinen ja liikkuva pelaaja sopii pelitapaamme ja uskomme, että hän pystyy ulottuvuutensa avulla olemaan todellinen uhka niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin, kommentoi toiminnanjohtaja Sauli Silvonen seuran tiedotteessa.
Watson tunnetaan voittajatyyppinä ja tuo kokemuksensa mukana varmasti lisää syvyyttä Seagullsiin. Pelilupa saatiin vihdoin Israelista ja Watson nähdään ensimmäistä kertaa kokoonpanossa tiistaina Salossa. Pelilupa tuli hyvään aikaan sillä perjantaina pelataan jälleen Kisahallilla, kun vastaan asettuu viime kauden mestari Joensuun Kataja.
Helsinki Seagullsilla on vahvuudessaan kolme amerikkalaispelaajaa (Jason Conley, James Sinclair, Terrence Watson) ja kymmenen suomalaista (Carl Lindbom, Antti Niskanen, Lauri Toivonen, Jarkko Kyllönen, Eero Sahlberg, Teemu Sulonen, Timo Heinonen, Antto Nikkarinen, Nanayaw Awuah-Addae ja Marcel Moore).
LUE MYÖS:
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen