Bisonsille selvä tappio VTB-liigassa
Loimaan Bisonsin taival Itä-Euroopan VTB-liigassa jatkui sunnuntaina vierasottelulla Itä-Siperiassa, Krasnojarskissa, jonne joukkue matkasi Jenisein vieraaksi.
Pitkä matka ei ainakaan tuntunut auttavan loimaalaisia, sillä isännät hallitsivat ottelua likimain aloitusheitosta päätössummeriin asti. Ottelun päätösnumeroiksi kirjattiin Jenisein 88-64 (43-36) –voittolukemat.
Bisonsin matka Siperiassa sijaitsevaan Krasnojarskin kaupunkiin ei tuottanut joukkueen toivomaa lopputulosta, loimaalaisten joutuessa paluumatkalle tuntuva tappio niskassaan. Ottelun avausjakson jälkeen peliin mukaan itsensä kammenneet biisonit saivat piristyneiden otteidensa ansiosta kavennettua Jenisein johdon viiteen pisteeseen, mutta tuon lähemmäs eivät loimaalaiset kotijoukkuetta enää sunnuntaina päässeet.
Puoliajalle lähdettiin Jenisein 43-36 –johtolukemissa, mutta kolmannen jakson alkuminuuttien aikana isännät löysivät pelaamiseensa uuden vaihteen ja karkasivat ratkaisevaan johtoon, vieden noin viiden minuutin pätkän lukemin 16-4.
Eron kasvettua saavuttamattoman tuntuiseksi, pelattiin loppuaika pykälän verran kevyempitempoista koripalloa, isäntien käyttäessä parketilla koko 12-pelaajan miehistöään, Bisonsin tehdessä samoin. Päätössummerin lopulta soidessa, loistivat tulostaululla kotijoukkueen turvalliset 88-64 –voittolukemat.
Kotijoukkue Jenisein riveistä kovinta pistetahtia piti venäläinen 207-senttinen iso laituri Pavel Spiridonov 17 pisteellään ja 5 levypallollaan, jenkkitakamies Tony Taylorin pussittaessa 12 pistettä ja jakaessa 5 koriin johtanutta syöttöä. NBA-elämääkin urallaan maistamaan päässyt laituri David Kennedy oli totutun monipuolinen uhka, heittäen 8 pistettä, keräten 7 levypalloa ja jakaen 4 koriin johtanutta syöttöä.
Bisonsin terävintä osastoa edustivat neljä kolmosta upottanut Ilari Seppälä (14 pistettä/2 syöttöä), tupla-tuplan kirjauttanut Justin Jackson (10/14 levypalloa), sekä joukkueen edellisten VTB-liigan otteluiden tapaan peliminuuttinsa tehokkaasti hyödykseen käyttänyt sentteri Ike Udanoh (12/6/2 syöttöä).
Bisonsin VTB-liigan ottelut jatkuvat tulevan viikon lauantaina kotiottelulla Zenitiä vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa