Jo toinen kerta – Koposen Himkille niukka voitto Euroliigan hallitsevasta mestarista
Kuva: Juha Tamminen
Petteri Koposen edustama BC Himki voitti jo toisen kerran tällä kaudella Euroliigan hallitsevan mestarin Real Madridin.
Himki voitti espanjalaisseuran Euroliiga-kauden avausottelussa kotonaan, mutta tällä kertaa moskovalaiset todistivat, ettei ensimmäinen voitto ollut sattumaa voittaen Madridissa pelatun kamppailun niukasti 82-85 (42-44).
Kolme ja puoli minuuttia ennen loppusummeria Tyrece Rice löysi horns-pelistä Sergey Monyan (11/1) metrin viivan takaa lähteneeseen kolmoseen, joka vei Himkin 74-78-johtoon. Los Blancos kiri kuitenkin eron vielä kahteen pisteeseen 80-82 Sergio Rodriquezin (17/1) uroteoilla, mutta Himkin Alexey Shved (13/4/3 syöttöä) viimeisteli pelin vapaaheittoviivalta.
Läpi ottelun Himkin sankari oli kuitenkin vikkelä taskuraketti Rice (18/0/8 syöttöä), joka tuntui olevan jokaisessa parkettitapahtumassa mukana. Ricen, Monyan ja Shvedin lisäksi Himkiltä kaksinumeroisiin pistelukemiin ylsi James Augustine (12/4).
Himkin aloitusviisikkoon kuulunut Koponen pelasi 14 minuuttia ja teki sinä aikana 6 pistettä ja antoi yhden syötön ennen virhetilinsä täyttymistä. Real Madridin tehomiehiin kuuluivat Rodriquezin lisäksi Gustavo Ayon (14/15) ja Sergio Llull (11/3/3 syöttöä).
Himki on Euroliigan A-lohkon toisella sijalla istanbulilaisen Fenerbachen takana neljällä voitolla ja kahdella tappiolla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Awak Kuier jatkoi vakuuttavia otteitaan
- Tuomas Iisalon surkeuteen helpotusta
- LeBron James teki jälleen historiaa
- Lauri Markkaselle synkkä tappio
- Susijengin lannistanut supertähti lähellä siirtoa NBA:ssa
- Tuomas Iisalo kyntää syvällä
- Lauri Markkanen taas sivussa – syy erikoinen
- Susijengin pelaajan seuralla menee Euroliigassa lujaa
- Lauri Markkasen Utah on varjojen mailla
- Tuomas Iisalolla näyttää vain entistä pahemmalta
- Susijengin lannistanut supertähti lähellä siirtoa NBA:ssa
- Lauri Markkanen taas sivussa – syy erikoinen
- Tuomas Iisalolla näyttää vain entistä pahemmalta
- LeBron James teki jälleen historiaa
- Tuomas Iisalo kyntää syvällä
- Susijengin pelaajan seuralla menee Euroliigassa lujaa
- Lauri Markkasen Utah on varjojen mailla
- Lauri Markkaselle synkkä tappio
- Tuomas Iisalon surkeuteen helpotusta
- Awak Kuier jatkoi vakuuttavia otteitaan