Onko haave NBA:sta haudattu, Petteri Koponen?
Petteri Koposen pitkään huhuiltu siirto espanjalaisen Barcelonan riveihin vahvistettiin muutama päivä sitten. Uusi sopimus on muotoa 2+1, joten onko ajatus NBA:sta jo taakse jäänyttä elämää?
28-vuotias Petteri Koponen pelasi vuodet 2008-2012 Italiassa, mistä hän siirtyi Moskovaan Himkin paitaan. Koponen ja NBA yhdistetään suomalaisessa koriskeskustelussa vuosittain. Hänet varattiin jenkkiliigaan vuonna 2007.
”Petsku” kertoi perjantain lehdistötilaisuudessa, että NBA:sta oli kiinnostusta vuosi sitten kesällä enemmän kuin nyt. Hän ei kuitenkaan ole haudannut ajatusta maailman ykkösliigasta. Barcelona-sopimuksessa on pykälä osto-oikeudesta kahden vuoden päästä.
– Tällä hetkellä en ajattele NBA:ta liikaa, haluan keskittyä vain Espanjaan. Haluan pelata hyvin ja menestyä. Olen merkittävässä näyteikkunassa, joten jos kaikki menee hyvin, niin katsotaan niitä mahdollisuuksia sitten myöhemmin. Päällimmäisenä mielessäni on laittaa ”Barca”-paita päälle ja pelata hyvin. Isoin juttuni on nyt menestyä siellä, Koponen korosti.
Espanjan liiga kuuluu ehdottomasti Euroopan kärkipäähän, ja Euroliigaa, jossa Barcelona pelaa, pidetään maailman toiseksi kovatasoisimpana sarjana.
Koriksen Euroliiga tulee tulevan talven aikana tutummaksi myös suomalaisille penkkiurheilijoille, sillä Viasat ja Viaplay ottavat sarjan ohjelmistoonsa.
– Se kuulostaa ihan mahtavalta. Makeeta, että suomalaisetkin pääsevät seuraamaan näitä pelejä, korista Euroopan huipulta, Koponen hehkutti.
Huippukorista on tarjolla kotikatsomoille heti tänään, kun olympialaisissa pelataan miesten välierät. Siellä Koposen uusi asuinmaa Espanja haastaa USA:n välierissä.
– Espanja aloitti olympialaiset heikommin. Sama juttu oli EM-kisoissa, missä he meinasivat tippua alkulohkon jälkeen, mutta voittivat lopulta mestaruuden. Nyt kävi siis tavallaan sama juttu. Kaikki miettivät mikä Espanjalla on vikana ja nyt he ovat välierissä. Illan pelistä tulee todella makea, Koponen fiilisteli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa