Karhu yrittää pysäyttää sarjakärjen menon – ”Meidän on saatava pelin tempo kontrolliin”
Karhu (2 voittoa/3 tappiota) palaa kotisaliin sunnuntaina Joensuussa koetun tappion jälkeen. Vilpas (4/0) löytyy sarjataulukon kärkipäästä ilman yhtäkään tappiota. Myös Seagulls ja Kataja ovat ilman tappiota, ja tämä kolmen kopla onkin erottumassa kärkikolmikoksi, vaikka kautta on vielä
Vilpas on sarjan toiseksi paras joukkue pisteissä ja kuuluu kärkipäähän myös levypalloissa. Pelitilanne heitot salolaiset naulaavat todella tarkasti, joten siinä muutama asia, joihin Karhun on keskityttävä. Karhu ongelmat ovat olleet levypallopelissä ja menetyksissä, joita on tullut turhan paljon. Joensuussa oli nähtävissä molemmissa hieman parannusta, kuten koko puolustuspelaamisessa. Karhu aiheuttaa vastustajille paljon riistoja, joten niitä ja parantuvaa levypallopelaamista pitäisi käyttää entistä useammin nopeiden hyökkäysten käynnistämiseen.
– Hienon alkukauden uuden valmentajansa Joonas Iisalon johdolla pelannut Vilpas saapuu 12 päivän tauolta Kauhajoelle. Meillä on alla pitkä reissu Joensuuhun, joten lähtökohdat ovat täysin erilaiset. Vilpas on ollut erittäin vauhdikas ja korintekovoimainen, joten meidän on saatava pelin tempo kontrolliin, sekä löydettävä ne tärkeimmät actionit heidän hyökkäyspelaamisestaan. Näillä eväillä palaamme takaisin voittokantaan, Karhun valmentaja Sami Toiviainen lupaa seuran sivuilla.
Karhu – Salon Vilpas keskiviikkona kello 18.30 koulukeskuksen liikuntahallissa.
- NBA:n seiskapelistä ei tullutkaan trilleriä
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Seagulls onnistui Karhun kaadossa
- Los Angelesin koriskevät lässähti pahasti
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Korisliigassa hurjin pistesaldo 26 vuoteen
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Korisliigassa hurjin pistesaldo 26 vuoteen
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Seagulls katkaisi oudon kierteen – valtava voitto
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- LeBron James lomille – Messin kannustus ei riittänyt Miamissa
- NBA:n kriisiseura ryhdistäytyi – murskaava esitys
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään