Petteri Koponen joukkueen ykköstykki tappio-ottelussa – ”Meidän pitää parantaa ja paljon”
Petteri Koponen oli Barcelonan paras pistemies torstai-iltana, kun katalonialaiset isännöivät Euroliigan ottelussa kreikkalaista Olympiakosia. Koposen 16 pistettä eivät kuitenkaan riittäneet, kun Olympiakos vei jännitysnäytelmän nimiinsä 69-67 (29-33).
Vaihdosta kentälle tullut Koponen asteli parketille pari minuuttia ennen ensimmäisen neljänneksen loppua ja upotti kolmosen pussiin loppuhetkillä. Toisella neljänneksellä hän jatkoi vahvasti ja taukoon mennessä kasassa oli jo kahdeksan pistettä. Kolmannella neljänneksellä Koponen tuli kentälle kolme minuuttia ennen loppua ja täräytti heti viisi pistettä, kaksi syöttöä ja hyökkäyslevypallon.
Ottelun loppuhetket olivat jännittävät ja Olympiakos näytti matkaavan jo voittoon, kun Matt Lojeski heitti kreikkalaiset kolmen pisteen karkumatkalle 35 sekuntia ennen loppua. Seuraavasta hyökkäyksestä kylmäpäinen Koponen upotti kolmosen sisään tuoden Barcan tasoihin. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun Vangelis Mantzaris upotti vapaaheitot sisään ja Tyrese Ricen viimeinen tasoitusyritys kuivui kokoon. Koposelle kertyi ottelussa 16 pistettä, kolme levypalloa, kaksi syöttöä ja riisto 23 minuutissa.
Barcelonalla on nyt 17 ottelusta seitsemän voittoa ja se on sarjassa 12. Pudotuspelipaikka on nyt kahden voiton päässä.
– Ei saisi hävitä kotipelejä. Nyt menee vaikeaksi. Meidän pitää parantaa ja paljon, pettynyt Koponen totesi ottelun jälkeen.
Ottelutilastot
- NBA:n seiskapelistä ei tullutkaan trilleriä
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Seagulls onnistui Karhun kaadossa
- Los Angelesin koriskevät lässähti pahasti
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Korisliigassa hurjin pistesaldo 26 vuoteen
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Korisliigassa hurjin pistesaldo 26 vuoteen
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Seagulls katkaisi oudon kierteen – valtava voitto
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- LeBron James lomille – Messin kannustus ei riittänyt Miamissa
- NBA:n kriisiseura ryhdistäytyi – murskaava esitys
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään