Lauri Markkanen jälleen huippuvireessä – ratkaisi voiton joukkueelleen
Kuva: Getty Images
Lauri Markkasen uroteot Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa jatkuvat, kun Arizona venytti voittoputkensa yhteentoista USC:n kustannuksella. Arizonan sankari oli Markkanen, joka upotti 33 sekuntia ennen loppusummeria levyn kautta kolmosen, jolla ”Wildcats” varmisti 73-66 (29-19) -voittonsa.
Arizona oli vielä 10 minuuttia ennen loppua turvallisessa 56-34-johdossa, mutta sinnikäs USC kieltäytyi luovuttamasta. USC nousi kolmen pisteen päähän 67-64 viimeisellä minuutilla, mutta Markkasen kolmonen 33 sekuntia ennen loppua vei ottelun USC:n tavoittamattomiin.
Markkanen oli kirurgintarkka kaaren takaa upottaen kuudesta kolmosyrityksestään viisi, heitti kakkosensa 3/6 ja vapaaheittonsa 2/2. 23 pisteen lisäksi Markkanen kahmi kahdeksan levypalloa sekä kirjautti yhden riiston ja torjunnan.
Arizona ja Markkanen porskuttavat 11 ottelun mittaisessa voittoputkessa, jonka aikana ”Wildcats” on voittanut vastustajansa keskimäärin 16,5 pisteen marginaalilla.
Ottelutilastot
Remu Raitasen San Franciscon yliopisto voitti oivan toisen puoliajan myötä Portlandin 50-75 (24-34). Raitanen oli pistänyt työhaalarit ylleen rouhien 7 levypalloa ja heittäen 3 pistettä 21 minuutissa.
Ottelutilastot
Alex Murphyn Northeastern hävisi tiukan ottelun Delawarea vastaan 62-69 (25-28). Murphy viihtyi parketilla 35 minuuttia säkittäen 9 pistettä, hakien 3 levypalloa, jakaen 3 syöttöä ja torjuen kerran.
Ottelutilastot
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Fiifi Aidoon Gran Canyon voitti San Diego Christian Collegen selkeästi 58-90 (33-47). Aidoo viiletti kentällä 12 minuuttia 4 pisteen, kahden levypallon ja kolmen syötön arvoisesti.
Ottelutilastot
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Miikka Muurinen
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalon joukoilta tyrmäys kriisiseuralle
- Lauri Markkanen loisti voitto-ottelussa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan