Suomikoriksen legenda uskoo Lauri Markkasen onnistumiseen – ”Uskon, että se pärjää”
Kuva: Getty Images
Komean uran seurajoukkue- ja maajoukkuetasolla tehnyt Martti Kuisma aikoo seurata tulevia EM-kilpailuja tarkasti.
Suomalaisfanien katseet on suunnattu erityisesti Chicago Bullsin tähti Lauri Markkaseen. Kuisma kuitenkin uskoo Markkasen klaaraavan kotiyleisön paineet.
– Uskon, että se pärjää. Erikoisvartioinnissa joutuu olemaan varmasti, mutta hän on pelaaja, joka pystyy tekemään pisteitä, auttamaan levypallossa ja puolustuksessa. Monipuolinen pelaaja, auttaa varmasti joukkuetta. Hyvissä joukkueissa tulee eri pelaajia esiin eri peleissä. En usko, että on yhtä pelaajaa. Aiemmin se on ollut Koponen, mutta nyt uskon, että eri peleissä nousee eri onnistujia. Odotukset on suuret Markkasta kohtaa ja toivon, että hän onnistuu, Kuisma toteaa Susijengi.comin sivuilla.
Maajoukkueen sentteri Tuukka Kotti on kertonut, ettei Markkasta ole helppo puolustaa ja Kuisma on samaa mieltä.
– Kaikki tietää hänet ja vastustajat valmistautuu, mutta ei se tule helppoa olemaan. Ei ole helppo pelaaja puolustaa. Jos ne keskittyy vaan Markkaseen, niin sitten se antaa tilaa muille pelaajille. Todella tärkeä pelaaja, monipuolinen, ei tuollaisia tule Suomesta kuin kerran 100 vuodessa. Nuori pelaaja, voi kehittyä vaikka kuinka paljon. Mielenkiinnolla seuraan otteita nyt kisoissa ja jatkossakin miten kaveri kehittyy. Menee varmasti eteenpäin. Jos sinut on varattu sijalla 7. NBA:han kertoo se, että olet ainutlaatuinen pelaaja maailman mittapuullakin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!