Cavaliers ja Jazz yrittävät katkaista tappioputkea Ruudun TV-ottelussa
Kuva: Getty Images
Läntisen konferenssin kymmenentenä oleva Utah Jazz jahtaa pudotuspelipaikkaa 15 voiton ja 21 tappion saldolla. Se kohtaa uudenvuodenaaton aamuna Ruudun TV-ottelussa Suomen aikaa kello 03:00 itäisen konferenssin kolmannen Cleveland Cavaliersin.
Molemmat joukkueet lähtevät otteluun tappiot niskassaan, sillä kotijoukkue on hävinnyt kolme ottelua peräkkäin ja viimeisestä 12 ottelusta kymmenen. Cavaliers puolestaan on hävinnyt kahdesti peräkkäin ja viimeisestä viidestä ottelusta kolme.
Joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen vei Cavaliers 16. joulukuuta kotikentällä numeroin 109-100. LeBron James teki tripla-tuplan lukemilla 29/11/10 ja voitto oli kesken kauden tammikuussa 2016 Cavaliersin päävalmentajaksi siirtyneelle Tyronn Luelle 100. Cavsissa. Kaksikon kymmenen edellistä kohtaamista ovat Clevelandin hyväksi lukemin 7-3.
Cleveland oli joulukuun puolivälissä viiden ottelun voittoputkessa, mutta viimeiset ajat peli on aavistuksen takkuillut. Viimeisimpänä se kärsi tappion Sacramento Kingsille torstaina vieraissa 109-95. Viimeisissä otteluissa ykköstähti James ei ole poikkeuksellisesti kannatellut joukkuetta vanhaan malliin, vaan ykköshevosena joukkuetta on vetänyt 20,2 pisteen keskiarvolla pelaava Kevin Love. Laitahyökkääjä on myös Cavaliersin levypallotilaston kärki lukemalla 10,2.
Todellisuudessa James ei ole kuitenkaan hyytymässä. 33-vuotiasta pidetään yhä ansaitusti maailman parhaana pelaajana, eikä muutaman pelin suvanto sitä tosiasiaa muuta. Hän on yhä joukkueensa ykköspistemies keskiarvolla 27,8, jonka lisäksi hän syöttää, riistää ja blokkaa joukkueestaan eniten.
Utahin kantavia voimia läpi kauden ovat olleet heittävä takamies Rodney Hood, yksi vuoden tulokkaista ja joukkueen tehokkain pistemies 17,9 pisteen keskiarvolla pelaava Donovan Mitchell sekä laitahyökkääjä Derrick Favors. Kolmikko on viimeisissä otteluissa vastanut suurimmasta osasta Jazzin pisteistä ja trion yhteispanosta kaivataan, kun Cavaliers juoksuttaa kentälle yhden itäisen konferenssin vahvimmista viisikoista.
Ennakoidut avausviisikot
Jazz: Ricky Rubio, Donovan Mitchell, Jonas Jerebko, Joe Ingles, Derrick Favors
Cavaliers: Jose Calderon, JR Smith, LeBron James, Jae Crowder, Kevin Love
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Miikka Muurinen
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalon joukoilta tyrmäys kriisiseuralle
- Lauri Markkanen loisti voitto-ottelussa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan