Markkaselle uusi piste-ennätys – Bulls kolmen ottelun voittoputkessa
Kuva: Getty Images
Lauri Markkanen oli ilmiömäisessä vireessä, kun Chicago Bulls nappasi kolmannen peräkkäisen voittonsa päihittämällä Indiana Pacersin 107-119. Markkanen sivalsi uudeksi piste-ennätyksekseen 32 pistettä.
Markkanen löysi heittorytminsä aikaisin upottaen välillä kaukaakin kolmosia sisään ja ajaen ahnaasti kohti rautaa näyttäviin suorituksiin. Vielä komeammaksi 32 pisteen illan tekee se, että Markkanen tarvitsi uuteen piste-ennätyksekseen vain 28 minuuttia. Suomalaisen aiempi piste-ennätys syntyi marraskuussa, jolloin hän tehtaili 26 pistettä.
Pelitilanneheittonsa Markkanen upotti tarkasti, kun seitsemästätoista yrityksestä tiensä pussin pohjalle löysi yksitoista. Kolmosen takaa hän onnistui viidesti yhdeksästä yrityksestä. Pisteiden lisäksi Markkanen repi seitsemän levypalloa ja jakoi yhden syötön.
– Keskimääräisesti on kivempi voittaa kuin hävitä. Kun sain muutaman heiton sukasta lävitse, niin itseluottamukseni vain kasvoi, Markkanen kommentoi ottelun jälkeen.
Bulls piti tiukasti kiinni tahtipuikosta alusta lähtien, mutta Pacers pysyi kaikesta huolimatta iskuetäisyydellä. Bullsin johto venyi päätösneljänneksellä miltei 20 pisteeseen, kunnes Pacers kuroi eron 11 pisteeseen. Nikola Mirotic (28/4) ja Markkanen kuitenkin pitivät huolen, että vierasjoukkueen kiri tyrehtyi.
Voitto oli Bullsille kolmas peräkkäinen ja kymmenes viimeisestä tusinasta. Bullsin kauden saldo on 13 voittoa ja 22 tappiota.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NBA-mestari ei tapaa Donald Trumpia
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- LeBron James komeaan ennätykseen
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Lauri Markkasesta synkkää tietoa
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet