Suomalaispelaaja juhli Viron mestaruutta – ”Tämä oli hyvä päätös”
Virossa Tallinna Ülikoolin riveissä kolmatta kauttaan pelannut Petra Noponen, 21, pääsi juhlimaan kauden päätteeksi Viron mestaruutta.
Tallinna Ülikool osallistui kauden aikana myös Latvian ja Viron yhteisliigassa, joka koostuu eliittidivisioonasta sekä kansainvälisestä divisioonasta. Tallinna Ülikool jäi eliittidivisioonan kuuden joukkueen lohkossa viidenneksi ja näin lopputurnauksen ulkopuolelle.
– Siitä jäi pettynyt maku, kun jäimme pudotuspelien ulkopuolelle. Alkukausi ei mennyt meiltä putkeen ja vasta loppukaudesta hitsaannuimme yhteen, Noponen kertoo Koripalloliiton sivuilla.
Viron mestaruus ratkaistiin siten, että yhteisliigaan osallistuneet Tallinna Ülikool sekä Tartto Ülikool etenivät suoraan Final four -turnaukseen ja lisäksi karsintojen kautta mukaan nousivat G4S Noorteliiga sekä Payless Rapla. Välierässä Tallinna Ülikool pyöritti Raplan nurin 102-49 ja finaalissa kaatui Tartto Ülikool 72-69.
– Ensimmäinen peli oli suhteellisen helppo. Se oli ensimmäinen kerta, kun kohtasimme virolaisen joukkueen tällä kaudella, joten emme etukäteen oikein tienneet mitä on tulossa. Toinen oli sitten tasainen vääntö, mutta kokeneet pelaajamme sitten siivittivät meidät voittoon. Meillä on joukkueessa muutamia Viron maajoukkueen pelaajia ja he ottivat lopussa isoa roolia, Noponen kertaa finaaliturnauksen vaiheita.
Mestaruus toi Tallinnalle balsamia haavoille, kun viime vuonna se hävisi finaalissa.
– Oli tosi hyvä voittaa mestaruus aikaisempien pettymysten jälkeen. Tämä oli hyvä päätös Viron koriselämälle, kolme vuotta Tallinnassa pelannut Noponen iloitsee.
Noponen viihtyi hyvin Virossa, mutta nyt edessä siintävät uudet haasteet.
– Olen tykännyt tosi paljon ja olen saanut paljon vastuuta. Siltä osin olen tosi tyytyväinen. Hyviä joukkuekavereita ja hyvä tsemppi ja tästä jäi hyvä fiilis.
Noposen tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä avoinna.
– Kaikki on tällä hetkellä auki. Olen saanut kandin kirjoitettua ja nyt pistetään kamat kasaan ja odotetaan seuraavaa etappia. Haluaisin pelata vielä jossain, mutta vielä ei ole tietoa missä, valottaa Noponen.
LUE MYÖS:
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse