Kwan-yhtyeestä tuttu Tidjan Ba nähtiin viime kesän EM-kilpailuissa hostina nostattamassa tunnelmaa Hartwall Areenalla. Ba tunnustautuukin intohimoiseksi korisfaniksi, jolle laji on lähellä sydäntä.

Mistä kipinä koripalloon lähti?
– Se lähti vuoden 1992 olympialaisista, kun näin Dream Teamin ensimmäistä kertaa. Olin vain wau, kun katselin sitä taitoa pallon kanssa. Jordan, Bird, Magic…Siitä alkoi suuri intohimo korikseen.

Pelaatko itse korista?
– Pelaan Hedemäkori-joukkueessa ja käyn 1-2 kertaa viikossa pelaamassa aina kun ehtii. Nyt kun kesä on alkamassa, niin pääsee ulos pelaamaan enemmän.

Olit viime EM-kotikisojen yhtenä hostina luomassa tunnelmaa Hartwall Areenalle. Millainen kokemus se oli?
– Se oli minulle suuri kunnia ja oli upea nähdä paalupaikalta pelejä. Kisat olivat Suomelta hullut ja ainutlaatuiset ja tosi hienot kisat. Täytyy antaa propsit liitolle hienoista järjestelyistä. Suomikin pelasi hienosti ja varsinkin Suomen peleissä tunnelma oli huikea. Minun piti työssäni suhtautua neutraalisti peleihin, mutta se oli välillä aika vaikeaa Suomen peleissä. Kaiken kaikkiaan mahtavat kisat ja mahtava kokemus.

Näit EM-kisoissa läheltä Lauri Markkasen edesottamukset, mutta mitä mieltä oli Markkasen suorituksista NBA:ssa?
– Aivan mahtava. Hän täytti kaikki ne lupaukset ja pelasi mahtavan rookie-kauden. Skoutit epäilivät hieman hänen fyysisyyttään ja kovuuttaan, mutta hän näytti pystyvän pärjäämään NBA:ssa erinomaisesti. Mielestäni hän oli ehdottomasti kauden top5-tulokas. Donovan Mitchell ja Ben Simmons ovat omassa kastissaan, mutta sen jälkeen tulee Jayson Tatum, Markkanen ja Dennis Smith Junior.

Kuinka paljon seuraat NBA:ta?
– Tosi paljon. Katson aina kun mahdollista Bullsin pelit ja aina katson highlightsit ja tulokset. Se on sellainen aamun startti kahvin kanssa katsoa tulokset ja kohokohdat.

Mikä on omalta kohdaltasi paras NBA-muisto?
– Se osuu minun juniorivuosilleni 1990-luvun puoliväliin, kun pelasin silloin eniten ja oli menossa Bulls-dynastia ja se jäi mieleen. Jordan piti hieman taukoa ja kävi välillä pelaamassa pesistä ja tuli sen jälkeen takaisin ja voitti kolme mestaruutta putkeen. Se on sellainen muisto nuoruudesta ja koripallosta. 1990-luvun Bullsin dominointia.

– On hullua nyt, että Markkanen pelaa samassa organisaatiossa ja siellä on aika isot saappaat täytettävänä. Heillä ei ole moneen vuoteen ollut sellaista kunnolla kilpailukykyistä joukkuetta, mutta nyt joukkueessa on nälkää. Siihen menee varmasti hetki ennen kuin he saavat koottua kovan joukkueen ja luulen heidän pitävän kiinni Markkasesta.

NBA:n pudotuspelit ovat käynnissä. Mikä joukkue vie mestaruuden?
– Nyt kun Golden Statella ei ole loukkaantumisia ja he pelaavat niin hyvää ja taitavaa korista. Haluan Golden Staten finaalivastustajaksi Clevelandin. Golden State on nelipäinen monsteri ja heillä on käytännössä joka pelipaikalla All Stars –tasoinen pelaaja. Olisi mielenkiintoista nähdä miten LeBron James pystyisi nostamaan tasoaan. Hän on kyllä aivan uskomaton kilpailija ja pelaaja, kun panokset kovenevat. Cleveland-Golden State uusinta olisi toiveissa. Veikkaan, ettei LeBronilla ihan riitä ja Golden State veisi finaalit 4-3.

LeBron James on pelannut jälleen upeaa kautta. Kumpi on kaikkien aikojen paras: James vai Michael Jordan?
– Juuri kaveri pisti viestiä, että tästä pitäisi järjestää vakava kokous ja keskustelu. Molemmilla on aika monta argumenttia. Tietenkin Jordanilla on enemmän mestaruuksia ja hän teki omana aikanaan lajista globaalin ja nyt James on seuraavan sukupolven globaali ikoni. Hän on ollut finaaleissa kahdeksan kertaa, mutta voittoja ei ole niin paljon, mutta toisaalta hänellä ei ole ollut yhtä kovia pelikavereita kuin Jordanilla. Mielestäni etu on vielä Jordanilla, mutta LeBron on tosi lähellä ja lähestyy kovaa vauhtia. Jos hän voittaa mestaruuden tai siirtyy jonnekin muualle ja voittaa siellä, niin sitten voidaan molemmat pistää koriksen Mount Rushmoreen. Käyn itsekin tämän asian kanssa debattia ja tämä on kyllä tosi paha kysymys.