Korihaiden miehistöön muutoksia – monivuotinen avainpelaaja lopettaa uransa
Pari viikkoa sitten jatkosopimuksen Korihaiden kanssa kirjoittanut päävalmentaja Damion Dantzler sai tiistaina lisää pelaajia ryhmäänsä. Vesa-Pekka Laine oli toistaiseksi ainoa sopimuksen omaava peluri ja nyt ryhmään liittyi omista junioreista Roope Viinikkala sekä uutena kasvona Miikka Marttinen.
Marttinen on 26-vuotias Tampereen Pyrinnön kasvatti, joka ahkeroi 13,1 pistettä ja 4,8 levypalloa keskiarvoikseen viime kaudella jyväskyläläisen JBA:n riveissä. Tuolla pistemäärällä Marttinen oli oman joukkueensa toiseksi paras pistemies sekä koko divarissa sijalla 26.
– Monipuolinen pelaaja, jolla on kova halu kehittyä ja mennä eteenpäin, Kalle Klotz luonnehti uutta hankintaa seuran sivuilla.
Nämä kolme pelaajaa saavat seuraa vielä ennen juhannusta eli seuraavista pelaajasopimuksista tullaan tiedottamaan lähiviikkoina. Korihait neuvottelee monen viime kaudella haipaidassa pelanneen kanssa ja lisäksi keskusteluja käydään myös muutaman muualla pelanneen kanssa.
Varmuudella voidaan nyt sanoa, että syksyllä Korihaiden riveissä ei nähdä Eero Lehtosta ja Mikael Herbertiä. Kristika Turku värväsi Lehtosen riveihinsä ja Mikael Herbert puolestaan on päättänyt laittaa tossut naulaan.
Kesällä 25 vuotta täyttävä Herbert kykeni sitkeistä terveysongelmistaan huolimatta pelaamaan 16 ottelussa viime kaudella pistekeskiarvolla 3,3. Herbert oli nostamassa haiparvea takaisin liigakartalle kaudella 2015-2016 ja kausia Pohitullin valojen alla tuli yhteensä seitsemän kappaletta miesten tasolla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- Lahti Basketball nappasi ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Thomas Tumba siirtyy Belgian ja Alankomaiden yhteisliigaan
- Lahti Basketball kaappasi nuorten maajoukkuemiehen
- Näkökulma: Zaccharie Risacher alkaa olemaan tämän vuosikymmenen isoin floppi
- Oklahoma City Thunder treidasi tähtipuolustajansa
- Lähde: New York Knicks yrittää harvinaista kaappausta Dallas Mavericksista
- Karhu Basketilta kolme uutta pelaajasopimusta – nimekkäimpänä Chandler Cuthrell
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Karhu Basketilta kolme uutta pelaajasopimusta – nimekkäimpänä Chandler Cuthrell
- Liettuan koripalloikoni palaa kotimaahan – NBA:sta eurokentille dominoimaan
- Näkökulma: Zaccharie Risacher alkaa olemaan tämän vuosikymmenen isoin floppi
- Oklahoma City Thunder treidasi tähtipuolustajansa
- Yliopistotähti aloittaa ammattilaisuransa Tampereen Pyrinnöstä
- Lahti Basketball kaappasi nuorten maajoukkuemiehen
- Kouvot viimeisteli Korisliiga-joukkueensa Aaron Cashilla
- NBA-sopimus käynnisti poikkeuksellisen tutkinnan