Suomen esitys ei kerännyt pelkkää suitsutusta voitosta huolimatta – ”Huomasi, että oli kesän ensimmäinen peli”
Kokonaisuudessaan Susijengin peli oli alkuun tahmeaa torstaina Viroa vastaan. Puolustus oli silkkaa rautaa lähes koko ottelun, mutta korinteossa oli vaikeuksia – varsinkin kolmannella jaksolla, jonka Viro vei 14-6.
– Alku ja kolmas jakso olivat korinteollisesti nihkeitä. Puolustuksessa koko toinen puoliaika pelattiin ihan hyvin. Sillä puolustuksella me loppujen lopuksi väsytettiin Viro. Toki tarvittiin vähän onneakin siihen loppuun, että päästiin jatkoajalle, jolla sitten olimme selkeästi parempia, Susijengin valmentaja Mikko Larkas kertoi Koripalloliiton sivuilla.
Suomen puolustuksesta kertoo paljon, että Viron heittoprosentit jäivät maltillisiksi. Virolaiset heittivät kotihallissaan kakkoset 16/49 (32%) ja kolmoset 8/24 (33%).
– Huomasi, että oli kesän ensimmäinen peli. Vähän hakemista molemmissa päissä kenttää. Meillä oli kokoonpano, jolla ei ole pelattu hirveästi yhdessä, niin se ehkä näkyi, mutta sitten kun löydettiin toimivat viisikot, niin päästiin rinnalle ja ohitse, Suomen pelaaja Mikko Koivisto analysoi.
Susijengin kokeneemmasta kaartista löytyivät pitkälti myös pistenikkarit. Huff (12/7) oli eleettömän tyylikäs ja paineen alla ilmeetön. Koivisto nakutteli kymmenen pistettä, kuten myös Matti Nuutinen (10/4) ja tupla-tuplan kanssa flirttaillut Carl Lindbom (10/8).
Estradin päätähdeksi nousi kuitenkin nuoriso. Fiifi Aidoo (10/4) loisti puolustuksessa tuttuun tapaansa, mutta säväytti myös urheilullisilla ajoillaan ja silkinpehmeällä hyppyheitollaan.
Debytanteista Hannes Pöllä pelasi lyhyen pätkän ensimmäisen puoliajan lopussa. ”Hurja-Hannes” käytti minuuttinsa tehokkaasti upottaen vapaaheitoilla kolme pistettä ja hakien yhden hyökkäyslevypallon. Mikael Jantunen taas pelasi ennakkoluulottomasti reilut viisitoista minuuttia neljän pisteen ja kolmen levypallon arvoisesti.
– Noin nuorison pitääkin mennä kentälle. Pöllä oli hyvä, Mikael hyvä ja Fiifi taas erinomainen. Jokainen ansaitsi paikkansa parketilla, Larkas kertoi.
– Ei tuollaisissa tilanteissa voi lähteä arkailemaan. Kovaa pitää mennä ja katsoa, että mihin se riittää, Jantunen kertoi.
Suomi kohtaa Viron toistamiseen Helsingissä maanantaina 25.6.
LUE MYÖS:
- Tässä on Susijengin kokoonpano kasvojen pesuun
- NBA-seuran tähtipelaajan paluu venyy
- Stephen Curryn kohtalo selvillä
- Lauri Markkasen sihdissä puutteita
- Susijengin luokaton esitys – kommentit sen mukaisia
- Susijengiltä hävettävä esitys Unkarissa
- Susijengi avaa MM-karsinnat: Näin näet Unkari-Suomi-ottelun suorana
- Asiantuntija IS:lle: Miikka Muurinen on joutunut kokemaan saman kuin Lauri Markkanen
- Hurja NBA-kierre on päättynyt – ennätys mokattiin
- Tuomas Iisalo taistelee työpaikastaan – pakkovoittoja
- Huhumylly kiihtyy! Lähteet: NBA:n mestariehdokas haluaa Lauri Markkasen
- Susijengin tähti ällistyi nähtyään Miikka Muurisen: ”Aika hullua”
- HS: Näin Susijengin päävalmentaja reagoi Miikka Muurisen hurjaan ratkaisuun
- Tuomas Iisalo taistelee työpaikastaan – pakkovoittoja
- Asiantuntija IS:lle: Miikka Muurinen on joutunut kokemaan saman kuin Lauri Markkanen
- Tappiokierre liikaa – Miikka Muurisen valmentaja otti loparit
- Susijengi kivenkovalla ryhmällä MM-karsintoihin – mukana uusi kasvo
- Susijengin luokaton esitys – kommentit sen mukaisia
- Susijengissä mystinen tilanne – Henrik Dettmannilta outo kommentti MTV:lle
- Hurja NBA-kierre on päättynyt – ennätys mokattiin