20-vuotiaille kirvelevä tappio – ”Nuoret miehet heittävät itsensä likoon”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jäi hitusen parempaa heittopäivää vajaaksi Kreikan kaadosta Dubrovnikin helteessä 54-58 (28-30).
Kroatiassa kovatasoisessa valmistavassa turnauksessa Suomi pelasi tasapäittäin kreikkalaisia vastaan. Helteisen Dubrovnikin pelihallin sisällä lämpötila lähenteli viittäkymmentä astetta ja molemmat joukkueet takertelivat heittopelinsä parissa.
Neljä minuuttia ennen loppua Edon Maxhunin kolmonen toi Sudenpennuille kahden pisteen johtoaseman, mutta Kreikka vastasi omilla onnistumisillaan. Viimeisillä minuuteilla Suomella riitti tontteja joko tasoitukseen tai ohitse, mutta hikiset pallot kolisivat koriraudoissa.
– On etuoikeutettua olla mukana nuorten maajoukkuetoiminnassa. Kiva nähdä, kun nuoret miehet heittävät itsensä likoon ja toteuttavat harjoiteltuja asioita kansainvälisellä pelitempolla. Se lämmittää valmentajan mieltä, päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi.
Suomelle osui kehno heittopeli, kun kolmoset upposivat vain 7/31 (22%). Kolmostakkuilun lisäksi suomalaisten Akilleen kantapääksi kostautuivat virheet, kun kreikkalaiset kykenivät kalastamaan vihellyksen haperastakin käsikosketuksesta. Suomi ammensikin päävalmentaja Lehtosen mukaan runsaasti oppia ottelusta.
– Teemana oli tehdä halutut asiat niin kovalla tempolla, että pystymme arvioimaan, että toimiiko se. Pelaajat vastasivat huutoon ja nyt meillä on huomiseksi parikymmentä klippiä parannettavia asioita.
– Neljännellä jaksolla, kun peliä ratkaistiin, niin kreikkalaiset veivät irtopallot meidän käsistä ja huomasimme, että meillä ei riitä pallonhallinnat voittaa peliä.
Nihkeäkorisessa ottelussa Suomen etevimmät pistetehtailijat olivat Elias Valtonen (14/6), Edon Maxhuni (12/8/4 syöttöä) ja Hannes Pöllä (7/11).
– Huomisen kehityskohde on saada Pöllälle enemmän puhtaita pallonkosketuksia korin läheisyyteen.
Suomi kohtaa sunnuntaina 1.7. isäntäjoukkue Kroatian.
Ottelutilastot
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Miikka Muurinen
- Lauri Markkanen
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalon joukoilta tyrmäys kriisiseuralle
- Lauri Markkanen loisti voitto-ottelussa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa