Susijengin keltanokat pitivät Euroliiga-pelaajia pilkkanaan – ”Pelaajan on osoitettava olevansa luottamuksen arvoinen”
Susijengi nappasi komean 86-84-voiton Latviasta perjantai-illan harjoitusottelussa. Suomen tähdiksi nousi kaksi yllätysnimeä, kun ensimmäistä peliään pelannut Ville Tahvainen ratkaisi ottelun loppuhetkillä ja neljättä peliään pelannut Topias Palmi upotti ennakkoluulottomasti läheltä ja kaukaa.
Jamar Wilsonin saatua kolhun pelissä, sai Tahvanainen runsaasti vastuuta ja käytti se hienosti hyväkseen. Kolmen pisteen tikari vajaa minuutti ennen loppua Euroliiga-pelaaja Janis Strelnieksin naaman edestä nosti Suomen kuuden pisteen johtoon. Muutenkin 24 pistettä heittänyt Tahvanainen esiintyi kentällä varsin ennakkoluulottomasti.
– Ihan huikeat fiilikset, mutta ennen kaikkea siitä, että saatiin vierasvoitto tiukassa matsissa, Tahvanainen totesi Koripalloliiton tiedotteessa.
– Jos valmentaja antaa luottamusta peliminuuttien muodossa, pelaajan on osoitettava olevansa luottamuksen arvoinen ja annettava kaikkensa kentälle, Tahvanainen jatkoi.
Tahvanaisen kannettua joukkuetta ottelun lopussa, alussa viitta oli Palmin harteilla, joka kovalla itseluottamuksella upotti pelissä 18 pistettä.
– Lähdimme keskittymään omaan tekemiseen kuten kahdessa aikaisemmassakin maaottelussa, ja siitä seurasi hyvää. Meillä on hyvä pelisysteemi, jolla pystymme tuottamaan vastustajalle kaikennäköisiä ongelmia, Palmi kuittasi oman osuutensa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Seagulls selvisi veitsi kurkulla
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Salon Vilpas suvereenisti välieriin
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Seagullsille katkera tappio Korisliigassa
- Victor Wembanyamalta hurja esitys NBA:ssa
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Lauri Markkasen seura karseassa tappiokierteessä
- Seagulls ei anna periksi, Kataja jatkaa voittoputkeaan
- LeBron James rikkoi NBA-ennätyksen taas kerran