Korihaille uusi amerikkalaisvahvistus – ”Hän on ollut hyvinkin vakuuttava”

Tarkkasilmäisimmät ohikulkijat ovat voineet parin viime päivän aikana huomata Pohitullin palloiluhallin tienoilla Korihaiden treenien aikaan uuden, pitkänhuiskean kaverin. Kyseessä ei kuitenkaan ole jouluinen satuhahmo, vaan Korihaiden treenirinkiin keskiviikkona liittynyt Chris Jenkins.
203-senttinen ja 86-kiloinen laitahyökkääjä Jenkins pelasi menneellä kaudella Japanin B-liigassa Bambitious Naran joukkueessa tehtaillen keskimäärin 15,7 peliminuutissa keskiarvoikseen 6,9 pistettä ja 3,3 levypalloa ottelua kohden. Suomeen Jenkins saapui tiistai-iltana ja tuo Korihaiden joukkueen tällä hetkellä erilaisista loukkaantumisista johtuen epävarmaan pelaajatilanteeseen lisää vaihtoehtoja.
Jenkinsin pelilupa on kunnossa ja on hyvin todennäköistä, että hänet nähdään kelta-mustassa peliasussa jo lauantaina Ura Basketia vastaan. Hai-valmentaja Damion Dantzler on parin ensimmäisen treenin jälkeen iloinen uuden pelaajan tuomasta freesistä fiiliksestä.
– Chris tuntuisi olevan juuri sellainen tyyppi, jota me nyt tarvitaan. Hän on monipuolinen, urheilullinen ja hyvä myös puolustuspäässä. Ensimmäisissä treeneissä hän on ollut hyvinkin vakuuttava, Dantzler arvioi seuran sivuilla.
Muutenkin Dantzler sanoo olevansa tyytyväinen joukkueen esityksiin tämän viikon harjoituksissa.
– Tekeminen on ollut kautta linjan keskittynyttä ja puolustus on parantunut. Olen innostunut uuden pelaajan mukaantulosta ja koko joukkueen ilmeestä. Me lähdemme taistelemaan jokaiseen peliin, se on varma. Annamme kaikkemme, Dantzler lupaa lauantain Ura Basket -ottelun alla.
Vuoden viimeisten pelien pelaajavalinnat tullaan tekemään pelaajien pelikunnon mukaan. Pientä kremppaa on monella pelaajalla, eikä turhia riskejä haluta kenenkään kohdalla ottaa.
Korihait ottelee ennen vuodenvaihdetta vielä kahdesti vieraissa: tulevana lauantaina 22.12. Ura Basketia vastaan Turussa ja sunnuntaina 30.12. petokala haastaa voittoputkessa rynnivän KTP-Basketin Kotkassa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui