Koripallo pelasti Korisliigan kuukauden pelaajan jengielämältä – ”Oli huumeita, aseita ja sellaista”

Huhtikuussa 31 vuotta täyttävä Antonio Ballard saapui marraskuussa Suomeen ja Saloon auttamaan Vilpasta Suomen mestaruuteen. Lauantaina Vilppaan kauden yksi välietapeista saavutettiin, kun Ballard ja kumppanit pääsivät nostamaan Suomen Cupin kannua Tampereella cup-mestaruuden merkiksi.

Ballardin sopeutuminen Vilppaaseen on ollut nopeaa ja ammattimaista. Helmikuussa Ballard valittiin Korisliigan parhaaksi pelaajaksi, kun hän tehoili 21,3 pisteen, 8,3 levypallon ja 1,5 syötön keskiarvoilla.

Ballardin tie Korisliigaan ei ole ollut suinkaan helppo tai vailla ongelmia. Ennen yliopistouraansa reitti ammattilaiskentille oli Ballardille epätodennäköinen. Ellei miltei mahdoton.

Kotikonnuillaan yksinhuoltajaäitinsä kasvattama Ballard ajautui huonoihin piireihin. Ballard kasvoi useassa eri kaupungissa, kuten Louisvillessä, Kentuckyssa ja Indianan alueella.

– Siellä missä kasvoin, oli paljon urheilun ulkopuolisia houkutuksia. Lajiksi koris ei ollut meidän perheessämme itsestään selvä valinta, urheilu kylläkin oli perheessä läsnä. Isäni itse asiassa pelasi korista jonkin aikaa ennen kuin vaihtoi nyrkkeilyyn. Myös nuorin veljeni pelasi korista kanssani, mutta koskaan hän ei mennyt oikeaan joukkueeseen. Vanhin veljeni pelasi enimmäkseen jenkkifutista, neljän veljensä kanssa urheiluun tutustunut Ballard kertaa lähtökohtiaan koripallon pelaamiseen.

– Itse olen aina pelannut korista jossain muodossa. Ystävien kanssa tuli pelattua katukorista ihan pienestä pitäen. Organisoitua koripalloa aloin harrastamaan vasta kolmannella luokalla. Olin heti ainoa kolmasluokkalainen, joka pääsi neljäsluokkalaisten joukkueeseen. Se oli iso juttu silloin, Ballard kertoo Korisliigan sivuilla.

Katukoris oli rajua, mutta opettavaista

Ballardin ensikosketus koripalloon on siis katukentiltä, joissa kolhuilta tai tappeluiltakaan ei pystynyt välttymään. Ballard onkin kuvaillut kasvualustaansa ”vankilakorikseksi”, jossa itseään ja omiaan piti puolustaa kysymyksiä esittämättä.

Kenties 194-senttisen alimittaisen sisäpelaajan otteissa on edelleen nähtävissä tiettyä kovuutta, jota ei välttämättä seurajoukkueessa aina pystytä opettamaan.

– Pelasin aluksi paljon muun muassa serkkujeni kanssa asvaltilla. Se oli tosiaan melko kovaotteista, mutta silti tavallaan reilua, koripalloa. Harrastin myös paljon muita urheilulajeja, joista olen saanut apua koripalloon.

Ballardin pelasti rikolliselta elämältä koripallon lisäksi ennen kaikkea äiti. Veljesten vaikeudet aiheuttivat perheen äidissä suurta huolta. Antonio näki äitinsä tuskan ja päätti muuttua.

– Äitini oli suuressa roolissa, että päädyin ammattilaiskoripalloilijaksi. Yksinhuoltajana äiti kasvatti viisi poikaa, se ei varmasti ollut helppoa. Alue, jossa kasvoin oli hyvin jengiytynyt – oli huumeita, aseita ja sellaista. Olin osa sitä kaikkea silloin, koska kasvoin siihen. En tiennyt muusta, en tiennyt paremmasta. Se oli sellaista aikaa.

Ballard nostaa jalustalle myös erilaiset hyväntekeväisyysorganisaatiot, jotka jaksoivat pyyteettömästi valistaa vaikeuksiin ajautuneita nuoria.

– Sitten alueelle tuli erilaisia organisaatioita, kuten poikien ja tyttöjen kerhoja, jotka olivat silloin uusi juttu meillä päin. Erilaisten kerhojen kautta sain kuin vahingossa paljon tietoa ja tutustuin myös uskontoon.

– Ennemmin en ollut lapsena halunnut kuulla tai ymmärtää mitään uskonnosta, mutta heillä oli sellainen palkintojärjestelmä, että opettelemalla esimerkiksi jotain ulkoa, oli mahdollisuus saada vaikka kengät. Nyt aikuisena ymmärrän, mikä arvo sillä kaikella oli. Vaikka opin asioita saadakseni kengät, jäi mieleen paljon uutta.

Ballardin lähipiirissä kaikille ei käynyt yhtä hyvin. Antonio Ballardin veljistä jokainen on jossain vaiheessa elämäänsä joutunut vankilaan. Lukuisia Ballardin tuttuja ja serkkuja on ammuttu.

– Aloin siinä hiljalleen olla kaduilta poissa, mutta en ihan kokonaan. Pompin siinä välissä. Veljeni olivat suuremmissa vaikeuksissa kuin minä. Se kaikki oli äidille hyvin rankkaa, joten päätin panostaa hiljalleen kaikkeni korikseen. Pian sainkin koripallokentältä samaa huomiota kuin kaduilla, nyt kuitenkin siis positiivista huomiota. Näin, että se teki äidin onnelliseksi. Siinä on suurin syy, että vaihdoin aikaisemman elämäni lopullisesti koripalloon.

Vaikka Ballardin lähtökohdat elämään ovat olleet varsin karut, on hän aina yrittänyt löytää kokemastaan jotain positiivista. Jengielämästä ja katukoriksesta Ballard oppi omiensa puolustamisen arvon.

Yliopistoelämä opetti valtavasti

Nykyään Ballard kuvailee olevansa kolmos-nelospaikan pelaaja. Nopeasti mies kuitenkin korjaa sanomisiaan.

– Oikeastaan, voin pelata mitä paikkaa tahansa, mitä ikinä minulta tarvitaankaan, Ballard tarkentaa.

Monipuolisuudestaan Ballardin on kiittäminen yliopistoaikaista elämäänsä. Tuolloin Ballardista koulittiin pelaaja, joka hän nyt on.

– Yliopisto oli kaikkea, mitä voi kuvitella. Se oli hauskaa aikaa. Menin Miamin (Ohio) yliopistoon, josta valmistuin vuonna 2011. Se oli hyvä koulu. Oli mahtavaa saada myös koulutus kuntoon. Yliopisto opetti minulle paljon viidessä vuodessa.

– Pelaajana opin valtavasti uutta, meillä oli esimerkiksi aivan loistava puolustusvalmentaja. Ihan aluksi en yhtään pitänyt harjoituksiin menemisestä. Ensinnäkin harjoitukset alkoivat kuudelta aamulla, kroppani ei vain ollut valmis siihen taisteluun. Toisekseen minut pistettiin heti puolustamaan aina joukkueemme parasta pelaajaa. Hän oli minua vanhempi ja se oli aika rankkaa saada koko ajan turpiinsa. Myöhemmin tajusin, että juuri ne hetket tekivät minusta pelaajan, joka nyt olen. Se kehitti minua valtavasti, kun sain kamppailla itseäni parempia vastaan.

Yliopistoajan aikaisista aamuharjoituksista jäi myös muuta perintöä Ballardin elämään.

– Olenkin nykyään aamuihminen. Herään aina joskus klo 8.30–8.45. En nyt sentään kuudelta, se on jo ihan erilainen aamu se. Mutta aamu on minun hetkeni, juon teetä ja teen omia juttujani ennen kuin pitää taas lähteä töihin, aamuharjoituksiin. Olen siis aamuihminen nykyään, mutta osaan kyllä nukkuakin pitkään, jos siihen on mahdollisuus – aivan kuten useimmat koripalloilijat.

Vaikka Ballard menestyi yliopistourallaan hyvin, ei reitti ammattilaiseksi auennut heti vuonna 2011.

– Heti yliopiston jälkeen en lähtenyt ammattilaiskoripalloilijaksi. Asuin Chicagossa ja tein ”oikeita” töitä 18 kuukautta. Syynä oli lähinnä se, että loukkasin ranteeni yliopistourani lopussa ja se piti minut jonkin aikaa sivussa koriksesta.

– Vaikka työpaikkani oli sinänsä mahtava, niin hiljalleen huomasin, etten pystynyt tekemään töitäni 100-prosenttisesti, koska veri veti takaisin kentille. Kun sain ranteeni kuntoon, aloin käydä huvikseni pelailemassa korista erilaisissa seuroissa ja kerhoissa, joissa saattoi olla paikalla myös ammattilaispelaajia.

Ballardin taidot pistivät välittömästi silmään. Tämä kaveri ei selvästikään kuulunut harrasteparketeille, vaan Ballardin taidoista joku voisi hyvin maksaakin.

– Kun kävin halleilla, minulta alettiin kysellä paljon, että missä pelaan. Kun sanoin, etten pelaa tällä hetkellä missään, moni kehotti oitis panostamaan korikseen. Moni neuvoi menemään avoimelle leirille pelaamaan, jossa on agentteja paikalla. Tein niin ja olinkin jo aika nopeasti Kanadassa ammattilaisena.

– Kanadassa on tosi hyvä sarja. Se ei kuitenkaan ole kovin arvostettu sarja, vaikka tasoltaan siellä oli hyvä meininki. Pian lähdinkin Sveitsiin ja nyt olen kiertänyt Eurooppaa jo aika monta vuotta.

Lähde: Korisliigan kotisivut