Naisten haastajamaajoukkue kohtasi Australian – ”Meidän identiteetti muodostui puolustuksen kautta”
Ensi viikolla alkaviin universiadeihin valmistautuva Suomen naisten haastajamaajoukkue pelasi Napolissa suljetuin ovin scrimmagen alkulohkossa vastaan tulevan Australian kanssa. Maanantaina aamupäivällä on edessä toinen scrimmage, jossa vastassa on Kanada.
Scrimmagessa pelattiin normaalit neljä neljännestä kymmenen minuutin jaksoilla, mutta ottelusta ei pidetty tilastoja tai pöytäkirjaa.
– Australia on joka kerta ollut kolmen joukossa näissä karkeloissa, panostaa todella näihin ja pelaa laadukasta koripalloa. Pelasimme melkein koko ajan hyvin puolustuspäässä ja meidän puolustus aiheutti heille isoja ongelmia. Siihen voi olla todella tyytyväinen, että meidän identiteetti muodostui puolustuksen kautta, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoi Koripalloliiton kotisivuilla.
– Hyökkäyspäässä Australian isokokoiset pelaajat aiheutti meille ongelmia. Siihen pitää keksiä jotain, kun pelataan virallinen peli vastakkain, Salminen jatkoi.
Scrimmagessa Lotta-Maj Lahtinen oli yksi parketin parhaista pelaajista. Ella Salminen esiintyi energisesti ja taisteli irtopalloista. Petra Noponen ja Kaisa Kuisma esittivät myös hienoja otteita.
Universiadit alkavat Suomen osalta keskiviikkona 3.7. kello 14:00 ottelulla Australiaa vastaan.
LUE MYÖS:
- James Hardenille iso merkkipaalu
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse