Korihait hankki kaksi amerikkalaispelaajaa – ”Meillä on kokonaisuudessaan hyvin nuori joukkue”
Kuva: Getty Images
Uudenkaupungin Korihaiden takamies-osasto vahvistuu kahdella yhdysvaltalaispelaajalla. Seura on solminut vuoden mittaiset sopimukset Casey Bensonin ja Anton Cookin kanssa.
24-vuotias pelintekijä Benson on Grand Canyonin yliopiston kasvatti, joka pelasi viime kauden Slovenian pääsarjassa Hopsi Polzelan joukkueessa. Vastuuta 190-senttinen Benson keräsi joukkueessa keskimäärin lähes 29 peliminuutin verran viimeistellen 28 ottelun keskiarvoikseen 7,3 pistettä, 5,6 syöttöä ja 4,4 levypalloa.
Benson kertoo odottavansa jo malttamattomana saapumista Suomeen ja Uuteenkaupunkiin.
– Hienoa päästä pelaamaan Jordin (päävalmentaja Juste) ja koko joukkueen kanssa fanien edessä. Pyrin tuomaan joukkueeseen kovuutta ja paloa, ja haluan olla mukana luomassa voittamisen kulttuuria. Uskon, että kaudesta tulee hyvä, hän arvioi Korihaiden sivuilla.
Päävalmentaja Jordi Juste on tyytyväinen saadessaan Bensonin pyörittämään joukkueen peliä.
– Meillä on kokonaisuudessaan hyvin nuori joukkue, mutta Caseylla on kuitenkin jo kokemusta eurooppalaisesta pelityylistä ja joukkueen johtamisesta. Hän lukee peliä hyvin ja rakentaa tilanteita taitavasti. Lisäksi hän pelaa erittäin fiksusti puolustuspäässä. Olen todella tyytyväinen, että saamme Caseyn joukkueeseen. Hän oli ykkösvaihtoehtomme pelintekijäksi, Juste iloitsee.
24-vuotissyntymäpäiväänsä elokuun lopussa juhliva Anton Cook tuo joukkueeseen heittovoimaa. Southeastern Oklaholma Staten yliopistosta ponnistanut 188-senttinen Cook saapuu Korihaihin Brasiliasta, äskettäin maan pääsarjaan nousseesta Joinvillen joukkueesta, jossa hän kirjautti 21 ottelun keskiarvoikseen 30 peliminuuttia, 16 pistettä, 2,7 levypalloa ja 2,6 syöttöä.
– Olen kiitollinen mahdollisuudesta tulla Uuteenkaupunkiin ja Korihaihin pelaamaan. Tavoitteenani on parantaa omaa peliäni joka päivä ja tietysti auttaa joukkuetta pelaamaan parhaalla mahdollisella tavalla, Cook viestittää.
Juste uskoo Cookin tuovan joukkueeseen paitsi heittotaitoa myös nopeutta.
– Anton on todella taitava pallonkäsittelijä ja erittäin hyvä heittäjä. Nopeiden käsiensä ansiosta hän pystyy viimeistelemään vahvasti eri paikoista ja tarvittaessa toimimaan myös pelintekijänä. Uskon, että Antonista voi kasvaa joukkueen tiukkojen paikkojen ratkaisija, Juste sanoo.
Pelaajien on määrä saapua Uuteenkaupunkiin syyskuun alkupuolella.
Korihailla on pelaajasopimukset tulevalle kaudelle jo Elias Lahdensuun, Henri Ventoniemen, Miikka Marttisen, Elias Eerikinharjun, Valtteri Leinon, Luke Meiklen, Tommi Lehtosen ja Eemil Wahlbäckin kanssa.
LUE MYÖS:
- James Hardenille iso merkkipaalu
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse