Susiladiesin sentteri aloittaa EuroCupissa – ”Sairaan hauska päästä pelaamaan kovia kansainvälisiä pelejä”
Naisten EuroCup käynnistyy Sofia Pelanderin ja hänen edustamansa A3 Basket Uumajan osalta torstaina, kun joukkue kohtaa kotikentällä Orman Genclikin. Pelander odottaa EuroCupissa kovia pelejä.
Pelander joutui jättämään käytännössä koko harjoituskauden väliin kämmenluun murtuman vuoksi, mutta palasi viikonloppuna pelikentille, kun A3 voitti Alvikin. Pelander pelasi kauden debyytissään 12 minuuttia.
– Oli sairaan kiva pelata. Onneksi voitimme Alvikin, sillä he ovat hyvä joukkue. Hyökkäyspelimme ei ollut hyvää ja oma pelaaminen oli vähän hakemista, sillä olin harjoitellut joukkueen kanssa vasta viisi päivää. Toivottavasti pystymme parantamaan jatkossa, Pelander kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
A3 on aloittanut hallitsevana mestarina kautensa vahvasti kahdella voitolla, johon mukaan mahtuu myös viime kauden finaalivastustaja Luulajan päänahka. Pelanderin mukaan joukkueen peli ei ole kuitenkaan vielä parhaimmillaan.
– Vaikkemme ole pelanneet hyvin, niin olemme silti voittaneet pelejä. Voimme lähteä hyvillä mielin EuroCupiin.
EuroCup pelataan kahdessa konferenssissa, joissa on viisi neljän joukkueen lohkoa. Jokaisesta lohkosta kaksi parasta joukkuetta sekä konferenssien kaksi parasta lohkokolmosta etenee jatkoon. Kahdeksan parasta alkulohkon joukkuetta etenee suoraan 16 parhaan joukkoon ja loput 16 joukkuetta ratkovat ensimmäisellä pudotuspelikierroksella seuraavat kahdeksan joukkuetta neljännesvälieriin.
A3:n lohkossa pelaavat lisäksi turkkilaiset Orman Genclik ja Kayseri sekä puolalainen Polkowice.
– Siitä tulee hauskaa ja edessä on tosi hyviä pelejä. Lähdemme peleihin altavastaajana ja vastustajat ovat meitä isompia. Meidän pitää joukkueena pystyä löytämään omat vahvuutemme haastamaan vastustajat, Pelander miettii EuroCupin lähtöasetelmia.
A3 ei kuulu lohkon ennakkosuosikkeihin, mutta Pelander lähtee peleihin optimistisena.
– Seura ei ole koskaan selvinnyt kakkoskierrokselle ja sinne haluamme ehdottomasti päästä. Lohkomme on hyvällä tavalla haastava ja kovia joukkueita on vastassa. Sairaan hauska päästä pelaamaan kovia kansainvälisiä pelejä, Pelander hehkuttaa.
EuroCupin lohkovaihe starttasi keskiviikkona ja viimeinen kierros pelataan 5.12.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Haastattelu: Lauri Markkanen kommentoi Utah Jazzin jättihankintaa – yksi asia hämmästyttää yhä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin – Lassi Tuovi: ”Otti joukkueen reppuselkään”
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Susijengiltä tyylikäs esitys – kolmannen erän tilastot hurjaa luettavaa
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin