Pyrintö hankki lupaavan suomalaispelurin – ”Tavoitteena on viedä omaa kehitystä eteenpäin”

Tampereen Pyrintö ja takamies Valtteri Leppänen ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen. Leppänen siirtyy Pyrintöön Kataja Basketista, jossa hän pelasi debyyttikautensa Korisliigassa.
22-vuotias Leppänen esiintyi Katajan paidassa 32 ottelussa keräten peliaikaa reilu 10 minuuttia ottelua kohden. Debyyttikauden keskiarvoiksi muodostui 3,1 pistettä ja 0,6 levypalloa ottelua kohden. Kolmen pisteen heitot Leppänen upotti kovalla 48,2% tarkkuudella. Yhden ottelun piste-ennätyksensä 11 pistettä mies upotti juuri Pyrintöä vastaan marraskuussa Pyynikillä.
– Hyvillä fiiliksillä tulen Pyrintöön. Minulla on opiskelupaikka Tampereella ja Pyrinnössä pystyn helposti yhdistämään pelaamisen ja opiskelun, Leppänen taustoittaa Tampereelle siirtymistä seuran sivuilla.
Ennen Joensuuhun siirtymistään Säynätsalon Riennon kasvatti pelasi miesten 1A divisioonaa Jyväskylässä JBA:n riveissä. Kolmella kaudella Leppänen kuului joukkueen avainpelaajiin ja tilastollisesti parhaalla kaudellaan mies kokosi 14,1 pistettä, 4 levypalloa ja 3,1 syöttöä ottelua kohden. Ikänsä puolesta Leppänen voi pelata myös miesten divisioonaa Pyrinnössä, mutta tavoite miehellä on selkeä tulevalle kaudelle:
– Tulevan kauden tavoitteena on viedä omaa kehitystä eteenpäin ja murtautua pelaavaan rotaation Korisliigassa.
Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen oli ilmeisen tyytyväinen Leppäsen päätökseen siirtyä Tampereelle.
– Valtterilla on kova halu kehittyä pelaajana ja tällaisille tyypeille Pyrintö on oiva ympäristö. Täältä hänelle löytyy sopivasti kehitystä tukeva pelirooli nyt ja tulevaisuudessa. Hienoa, että Valtteri valitsi seurakseen juuri Pyrinnön, tervetuloa Tampereelle!
Pyrinnöllä on pelaajasopimukset tulevalle kaudelle Lassi Kilpisen, Justus Kilpisen, Panu Peltokankaan ja Valtteri Leppäsen kanssa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä