Korihait teki kaksi uutta sopimusta – ”Laittaa kentällä aina kaikkensa likoon”

Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimuksen viime kauden kapteenin Miikka Marttisen kanssa. Uutena pelaajana Korihaihin liittyy edelliset kuusi kautta Jyväskylässä I-divisioonaa pelannut Samuli Oja. Molempien sopimukset kattavat alkavan kauden.

Tampereen Pyrinnön kasvatti Marttinen (28v. 195cm, 98kg) aloittaa kolmannen kautensa Korihaissa. Viime kaudella Marttinen teki tehoikseen 5,8 pistettä, 2,8 levypalloa ja 1,7 syöttöä ottelua kohden.

– Vähän viime kaudesta jäi muutamakin asia harmittamaan. Ensinnäkin kausi loppui yllättäen kesken ja tilalle tuli poikkeusolot. Valmentajanvaihdos ja pelaajavaihdokset loivat meille myös hieman hankalamman polun verrattuna muihin joukkueisiin. Uskon, että meillä olisi kyllä ollut hyvät mahdollisuudet pärjätä sarjassa paremmin, jos olisimme päässeet olemaan pidempään yhdessä loppukaudesta viimeiseen muotoonsa tulleen joukkueen kanssa. Toivon, että tulevasta kaudesta tulee ehjä niin joukkueelle kuin myös henkilökohtaisesti, Marttinen kertoo Korihaiden sivuilla.

Kaksi alla olevaa Korisliiga-kautta kunnollisella vastuulla on auttanut Marttista eteenpäin urallaan.

– Omalta osaltani tuntuu, että olen mennyt pelaajana eteenpäin reilusti viimeisen parin vuoden aikana. Oma roolini kentällä on myös hieman muuttunut ja olen sitä kautta saanut myös vähän uusia asioitakin kikkapussiin, tuumailee Marttinen.

Laiturin tonttia pelaava Samuli Oja (27v. 194cm 85kg) liittyy uutena pelaajana haiparveen. Hyvinkään Pontevan kasvatti on kokenut pelaaja divarikentillä, sillä hän on pelannut I-divisioona A:ta peräti kymmenen kauden ajan. Otteluita on kertynyt toiseksi korkeimmalla sarjatasolla 208 kappaletta Järvenpäässä, Lahdessa ja Jyväskylässä. Viime kaudella Jyväskylä Basketball Academyssä Oja teki keskimäärin 7,6 pistettä, otti 2,4 levypalloa ja antoi 1,4 syöttöä.

Oja lähtee ensimmäiseen Korisliiga-kauteensa hyvillä fiiliksillä.

– Hyvillä mielin lähden Korisliigaan. On koko ajan ollut sellainen olo, että haluan päästä Korisliigaan pelaamaan, jos sellainen sauma tulee. Valmistuin juuri liikuntatieteiden maisteriksi ja koin, että nyt tuli sopiva tilaisuus lähteä liigaan. Korihaita olen pitkään seurannut, kun itselleni tutut pelaajat ”Mara” ja Topias Kuukkanen ovat siellä pelanneet ja kertoneet hyvää Uudestakaupungista ja Korihaista. Arvostan, että Uudessakaupungissa annetaan divarista tuleville pelaajille mahdollisuus pelata.

Oja kuvailee itseään puhtaaksi joukkuepelaajaksi.

– Pelaan aina joukkueen konseptin mukaisesti. Yritän toteuttaa joukkueen pelitapaa joka tilanteessa. Puolustuspäässä olen myös vahvimmillani, kuvailee Oja.

Oja on myös mielissään siitä, että tuo seuraan tuulahduksen kotikaupunkinsa Hyvinkään suunnalta.

– Kyllä yksi hyvinkääläinen pitää joukkueessa olla tulevalla kaudellakin, naurahtaa Oja viitaten viime kaudella Korihaissa pelanneeseen Hyvinkään Pontevan kasvattiin Henri Ventoniemeen.

Oja ja jatkosopimuksen tehnyt Marttinen pelasivat yhdessä kausina 2014-18 Jyväskylässä.

– Marttisen kanssa ollaan aika paljon juteltu, minkälaista Uudessakaupungissa on olla. Odottavaisin mielin olen, että pääsen taas ”Maran” joukkuekaveriksi.

– Samuli Ojan saaminen Korihaihin oli hieno juttu ja se myös vaikutti omaan päätöksentekoon. Odotan innolla päästä pelaamaan vanhan tutun kanssa, ja toivon Samulille mahtavaa debyyttikautta, iloitsee puolestaan Marttinen.

Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula pitää Miikka Marttisen jatkoa Korihaissa tärkeänä asiana.

– Marttinen on tärkeä pelaaja varsinkin kentän ulkopuolella uusille pelaajille. Hän tuntee kaupungin, seuran ja paikalliset tavat, niin varmasti uusille pelaajille on helpompi sopeutua tänne. Marttinen laittaa kentällä aina kaikkensa likoon ja pelaa varmaa puolustuspeliä. Ensi kaudella haluaisin nähdä tasaisempaa peliä hyökkäyspäässä, mutta siihen toki vaikuttaa myös meidän pelitapamme, arvioi Nikula.

Samuli Ojaa päävalmentaja Nikula kuvailee ihannetyyppisenä pelaajana.

– Tarvitsemme motivoituneita pelaajia, jotka haluavat näytönpaikan ja Oja täyttää nämä kriteerit. Oja on fiksu kaveri, joka on ollut JBA:ssa hyvässä valmennuksessa. Puolustuspää on ehdottomasti hänen vahvuusalue. Toivon, että ensi kaudella hän hyödyntää mahdollisuutensa ja tekee oikeat ratkaisut hyökkäyspäässä. Puolustuspäässä Oja pääsee näyttämään taitonsa urheilullisia ja kokeneempia pelaajia vastaan, sanoo Nikula.

Korihailla on Marttisen ja Ojan ohella voimassa olevat sopimukset Tommi Lehtosen ja Aamos Nikulan kanssa. Joukkuetta valmentaa Jarno Nikula.

Lähde: Korihait


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.