Pyrintö hankki vahvistusta korin alle – ”Tuo kentälle ison määrän aktiivisuutta ja intensiivisyyttä”
Pyrinnön joukkue jatkaa täydentymistään, kun 25-vuotias Brady Skeens saapuu Tampereelle tulevan kauden kattavalla sopimuksella. 201-senttinen Skeens saapuu Suomeen Kanadasta, jossa hän aloitti ammattilaisuransa.
Yliopistouransa Skeens pelasi Washburnin yliopistossa NCAA II-tasolla. Viimeisellä kaudellaan Skeens oli joukkueen aloitusviisikossa kaikissa pelaamissaan 32 ottelussa. Hieman alle 30 minuutissa mies kokosi tehoikseen 14,9 pistettä, 10,6 levypalloa ja 2,2 torjuntaa ottelua kohden. Skeens valittiin kolmella kaudella sarjan parhaaksi puolustuspelaajaksi.
Yliopistouran jälkeen Skeens suuntasi Kanadaan Sudbury Fiven joukkueeseen. 22 ottelussa Skeens tilastoi itselleen 9,8 pistettä, 9,3 levypalloa ja 1,9 torjuntaa ottelua kohden 30 minuutin peliajalla. Pelitilanneheittonsa mies upotti 71,7% tarkkuudella. Sudbury sijoittui NBL-liigassa neljänneksi koronan keskeytettyä kauden. Skeens valittiin sarjan parhaiden tulokkaiden ja puolustajien joukkueeseen.
– Brady tuo kentälle ison määrän aktiivisuutta ja intensiivisyyttä. Puolustuksessa hän pystyy sekä rotaatioon että korin suojeluun, levypallopelissä Brady on suorastaan erinomainen. Hän on myös tehokas viimeistelijä koroin läheisyydessä, josta hänet on helppo löytää oikea-aikaisen ja järkevän liikkumisen ansiosta. Bradyn kova työmoraali on omiaan viemään henkilökohtaista kehitystä myös jatkuvasti eteenpäin, Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen kuvailee seuran sivuilla.
Pyrinnöllä on pelaajasopimukset Skeensin lisäksi Osku Heinosen, Justus Kilpisen, Lassi Kilpisen, Shawn Hopkinsin, Valtteri Leppäsen, Panu Peltokankaan, David Gonzalvezin ja Marcus Lewisin kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä