SSS: Ura Basket nappaamassa Susijengin tähden riveihinsä

Salon Seudun Sanomat kertoo sivuillaan, että Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Matti Nuutinen olisi siirtymässä kasvattajaseuraansa Kaarinan Ura Basketiin.
Pontta SSS:n uutiselle tuo myös se, että Ura Basketin edustusjoukkueen puheenjohtaja Mikko Granström julkaisi tviitin sopimuksen allekirjoituksesta, jossa aihetunnisteena on #Susijengi.
Jos et näe upotusta, voit katsoa sen täältä.
Nuutinen on pelannut Suomessa Kouvoissa, Salon Vilppaassa sekä Loimaa Bisonsissa. Nuutinen siirtyi ulkomaille vuonna 2015 ja on pelannut sen jälkeen Kreikan pääsarjassa Arkadikosin joukkueessa, Ranskan ProB:ssä Chorale Roannessa, Romanian pääsarjassa Pitestissä sekä kaksi edelliskautta Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Oviedon joukkueessa.
Nuutisella oli Oviedon kanssa sopimusta vielä tuleva kausi, mutta osapuolet purkivat sopimuksen aiemmin kesällä, joten Nuutinen on tällä hetkellä vapailla markkinoilla. 30-vuotias Nuutinen on pelannut urallaan 75 miesten maaottelua ja edustanut Susijengiä kaksissa edellisissä EM-kilpailuissa sekä vuoden 2014 MM-kilpailuissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- NBA-finaalien suursuosikki otti vahingon takaisin
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa