Seagulls hankki kokeneen takamiehen – ”Tuo kokemuksellaan myös lisää johtajuutta”

Helsinki Seagullsin ulkomaalaisnelikon täydentää kokenut yhdysvaltalainen Porter Troupe.
New Yorkista kotoisin olevalta 37-vuotiaalta takamieheltä löytyy kattava ansioluettelo Euroopan pääsarjoista jo vuodesta 2008 saakka, joista kymmenen kautta hän on pelannut Romanian pääsarjassa.
Edelliskaudella 196-senttinen Troupe pelasi Romaniassa Craiovan joukkueessa ansaiten tehot: 14.4 pistettä, 3.8 levypalloa ja 3.9 syöttöä. Romanian pääsarjan lisäksi Troupe on pelannut myös Puolassa, Liettuassa, Kyproksella, Libanonissa, sekä 29 ottelua FIBA Europe Cupissa.
– Olen todella innoissani päästessäni liittymään Helsinki Seagullsiin. Olen kuullut paljon hyvää Seagullsista ja Helsingistä, enkä malta odottaa, että pääsen tutustumaan kaupunkiin! Olen valmiina auttamaan joukkuetta saavuttamaan jokaisen tavoitteemme, Troupe iloitsee Seagullsin tiedotteessa.
Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso on tyytyväinen kokeneen pelaajan hankintaan.
– Tarkoituksemme oli vahvistaa takakenttäämme hieman myöhemmin, mutta saimme vihiä Porterista. Saimme hänestä todella hyvät suositukset muutamalta suomalaiselta valmentajalta ja pelaajalta. Keskustelut hänen kanssaan sujuivat erinomaisesti, joten päätimme signata miehen. Hän on erittäin monipuolinen kokenut pelaaja, joka pystyy pelaamaan pelipaikkoja 1-4. Hän tuo kokemuksellaan myös lisää johtajuutta jo ennestään vahvaan rosteriimme. Tästä kertoo myös se, että hän toimi Romaniassa joukkueensa kapteenina. Nyt joukkueemme on kasassa ja voimme hyvillä mielin harjoitella kohti kauden avausta.
Troupen saapumisen myötä Seagulls valmistautuu alkavaan kauteen seuraavalla kokoonpaolla: Max Besselink, Mambi Diawara (CAN-ML), Timo Heinonen, Shawn Huff, Antti Kanervo, Tuukka Kotti, Sakari Laakso, Wayne Martin (USA), Kendale McCullum (USA), Samuli Mäkelä, Emil Skyttä, Sami Tahvanainen, Porter Troupe (USA), Erik Waxlax.
Kuva: Seagulls
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Susijengin EM-kisapelaaja löysi töitä
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin